Tekemisen meininki

Tuntui taas kuin olisin ihan oikea juoksija, kun kävin hölkyttelemässä vesisateessa. Oli oikein syksyinen ilma, tuulinen ja märkä, keltaisia koivunlehtiä tien reunoilla. Syksy on tulossa, tulkoon. Kohta pääsee siis hiihtämään! :)

Juoksumäärä nousi tänään suhteessa enemmän kuin aiemmin. Ensimmäisillä lenkeillä lisättiin aina 100 metriä juoksua lisää. Viime viikolla juoksin 8 x 100 metriä, ja tänään 8 x 150 metriä. Ei siis määrällisesti paljoa, mutta on siinä lisäystä. Lisäksi kävelyosuudet vähenivät 100 metrin kävelystä 50 metrin kävelyyn. Huomaa kyllä, että juoksukunto on laskenut kesän aikana. Nyt tekisi mieli seuraavalla lenkillä testata, että kuinka pitkästi jaksaa hissuttelemalla juosta, niin tietäisi kuinka lähteä rakentamaan juoksukuntoa uudestaan. Kun alkutason saa selville, niin voisin etsiä sopivan juoksuohjelman ja lähteä sen matkaan. Maraton aloittelijalle?

Vielä tämä iloksi muuttuu

Eilisen ahi-ahi-ahdistus on tipotiessään, ja suunnittelen jo suuria päässäni. Ilon kautta mennään taas, ei ahdisteluja kiloista ja läskeistä, vaan hyvää fiilistä ja  t r e e n i ä. Ihan huvikseni jo katselin loppusyksyn juoksutapahtumia, juoksuohjelmia ja muitakin treenijuttuja. Intoa siis riittää, ainakin juoksuun. Haaveilen osallistuvani kansalaisopiston tarjoamaan juoksukouluun (kaipaan tekniikkavinkkejä ja analyysiä omista virheistäni), haaveilen osallistuvani vielä tämän vuoden puolella jollekin lyhyemmän matkan juoksutapahtumaan (15 kilometriä on lyhyt, eikös?) ja

Eilen murehdin kuinka vähän olen liikkunut. Sitten vilkaisin pakastimeen ja näin, kuinka se pursusi marjarasioita: mansikkaa, mustikkaa, vadelmaa ja herukoita. Eivät ne sinne itsekseen ole kömpineet. Etenkin villivadelmien noukkiminen käy välillä extremeparkourista, ja mustikkametsäänkin päästäkseen pitää ainakin kävellä hetken matkaa. ;) Lisäksi työni on taas vaihtunut toimistotyöstä fyysiseen työhön, joten voisinko vähän ajatella ja miettiä, että miksi ihmeessä en ole tehnyt tässä viime aikoina monen tunnin pyörälenkkejä? Ihmismieli on hassu, olennaiset asiat unohtuvat, mutta itseään on hyvä syyttää olemattomista.

Paska maanantai

Muistan kuinka kevään juoksulenkeillä suunnittelin, että tästä kesästä tulee Kaikkien Aikojen Superkesä. Että juoksen maratonin, osallistun triathlonille, ylitän rajani uudestaan ja uudestaan, kokeilen kaikkea mahdollista, ehkä mahdotontakin ja juoksen, pyöräilen, uin. Juoksen, pyöräilen, uin.

Vaan kuinkas sitten kävikään? Minä olen koko kesän istunut perseelläni. Toki, oikeastaan koko kesäkuun jalka olikin niin kipeä, ettei sen kanssa mitään huvittanut tehdäkään. Mutta siltikään, en ole saanut itseäni innostumaan oikein kunnolla pyöräilystä, uimisesta tai mistään muustakaan. Samaan aikaan on painokin noussut, kuten aiemmin kirjoitin, ja henkinen hyvinvointi laskenut.  Liikunta tuo hyvää oloa, lihominen huonoa oloa, ja kun ensimmäistä ei ole, niin huonostihan siinä käy. Kaikki hyvä zen, mitä on koskaan ollutkaan, on kadonnut. Nyt vain ällöttää katsoa peiliin. Mutta tästäkin suosta noustaan, ja ehkäpä into muuhunkin liikuntaan löytyy, kun juokseminenkin onnistuu. :)

Taas mennään

Minähän sanoin kokeilevani juoksua elokuussa. Joten tänä iltana, kello 21 kiristin juoksukenkien nauhat, laitoin sykemittarin ranteeseen ja lähdin matkaan.

Löysin joku aika sitten netistä artikkelin, joka käsitteli juoksuharjoittelun aloittamista vamman jälkeen. Nyrkkisääntönä oli, että juoksemista ei kannata edes ajatella, jos ei pysty kävelemään puolta tuntia kivuttomasti. Se onnistui jo jokin aika sitten! Näin pitkältä tauolta palatessa tuo artikkeli antoi juoksun aloittamiseen seuraavanlaisen ohjeen:

-Ensimmäinen lenkki: 10 min kävely, sitten 4 x 100 metrin juoksu, niiden välissä 100 metrin kävely

-Seuraavat lenkit samalla kaavalla, joka kerta lisätän 1 x 100 metriä juoksua, kunnes juoksukävelyä on 8 toistoa. Juostaan korkeintaan joka toinen päivä.

-Sitten lähdetään tiputtamaan kävelyn osuutta, kunnes juostaan koko matka. Sen jälkeen ilmeisesti saa lähteä rakentamaan juoksukuntoaan oman halunsa mukaan.

Noudatin ohjetta kirjaimellisesti, en nimittäin haluaisi enää uudestaan olla paria kuukautta juoksematta. Eikä ainakaan vielä tunnu missään mitään, ainoastaan tekisi mieli lähteä uudestaan. :) Oli jotenkin hassua juosta taas, sitä on kaivannut niin kauan. Tekisi mieli jo tehdä kaikenlaisia treenisuunnitelmia, mutta ehkä maltan mieleni vielä hetken.

Päätavoite on kuitenkin selvä: maaliin Tukholmassa 2014.

Suu käy

Voin kertoa viime päivinä napostelleeni oikeastaan enemmän kuin koko aikana jalan särkymisen jälkeen. Mutta nyt en ole yhtään pahoillani. Käsi on nimittäin vienyt suuhun vuorotellen mustikkaa, vadelmaa, mustikkaa, vadelmaa ja taas vadelmaa. Liikunnastakin tämä käy. Kun ei puutarhavadelmista olla vielä kuultukaan, olen harrastanut extremeurheilua kiipeilemällä mitä kummallisemmissa asennoissa erilaisten kivenlohkareiden päällä saadakseni vielä nuo kaksi isoa vattua. Myös käveleminen on mielenkiintoista, kun edessä on pelkkiä vattupuskia, eikä mitään käsitystä siitä, mitä alla on. Tai jos tiedän, että siellä on kivi, en todellakaan tiedä pysyykö se paikallaan, kun siirrän painoni sen päälle. Helpommallakin voisi päästä, mutta onpahan päivän liikuntasuoritus tehty!

Läskin bloggaajan paluu

Hiljaista on ollut. Mutta into bloggaamisen palaa samalla tahdilla kuin liikunnan paluu elämääni. Vielä nopeammin ovat kertyneet kilotkin. Ne ovat ottaneet ilon irti jokaisesta parantumiseen käytetystä päivästä ja tulleet takaisin, ottaen ystävänsäkin mukaan.

Tänä aamuna painoin 94,8kg. Teki mieli itkeä. Mutta itkemisen sijaan purin huulta, ostin käyttöaikaa kalorilaskuriin ja mietin, että miten tähän on jouduttu.

Yksi syy on tietysti se, että aluksi söin edelleen niin kuin liikkuisin, mutta en liikkunut. Sitten kuvioihin tuli napostelu. Osaksi varmasti napostelin tylsyyteen, sen tavan tunnistan itsestäni muutenkin. Mutta kun liikun, napostelu pysyy kurissa, enkä napostele muuta kuin esim. pitkillä ajomatkoilla. Mutta kun en liiku, niin aika on käynyt pitkäksi ja on tullut syötyä mitä sattuu.

Sitten on käynyt niin, että kun ei liiku, ei ole ollut enää nälkä. Kun liikuin, ruokailut olivat tankkaushetkiä. Virtaa koneeseen, ja taas mentiin. Mutta kun tarvetta ei ole ollut, ei ole oikea ruoka oikein maistunut, ja olen korvannut sen napostelemalla. Minkähän takia hälytyskellot eivät soi, jos tunnin päästä ruokailusta löytää itsensä miettimästä, että söisikö voileivän tai jotain muuta? Tai jos kaupasta alkaa tarttua mukaan suklaapatukoita, joita syödessä miettii, että miksi edes syön tätä, kun en edes pidä mausta.

Hieno on ihmismieli.

Elossa ollaan

Hei vaan,  ajattelin ihan lyhyesti kertoa, että olen elossa! Hiljaista on ollut liikuntarintamalla tähän asti. Edellisessä postauksessa mainittu kesäflunssa jatkui juhannukseen asti ja vasta viime viikolla olin siinä kunnossa, että saatoin alkaa kaivaa pyörää ulos varastosta. Juoksemaan ei ole vielä(kään) asiaa.

Pyöräilyäkin olen aloittanut varovaisesti. Lyhyitä lenkkejä pk-vauhdilla ja sykkeillä. Nauttinut kesämaisemista ja vastatuulesta. ;)