lauantai 24. elokuuta 2013

Taistele!

Viikko on kulunut aivan muualla kuin kotikulmilla, mutta mukavaa on ollut. :) Nyt on pari päivää oltu kotona, ja tänään ehdin kokeilemaan juoksuaskelia pitkästä aikaa. Olin taas aivan innoissani lähdössä lenkille, ja hetken tuumailun jälkeen sain mietittyä minkälaisen lenkin teen. Lyhyt, 3 kilometrin lenkki, jossa alkukävelyn jälkeen puoliväliin juoksua ja kävelyä, ja kotiinpäin vähän pidempi juoksupätkä. Vauhtina megasuperhissuttelu.

Menomatka oli hieman sekava, kun piti säätää sykemittaria ja tuumailla. Alkuun 400 metrin hölkkä, ja jo silloin tuntui että vauhti on etanaakin hitaampi. Sitten vähän kävelyä, vähän juoksua ja tajuaminen, että kääntöpaikka onkin jo siinä, vähän kävelyä ja sitten kilometrin verran hölkkää. Oli mielenkiintoista huomata, että vauhti on etanaakin hitaampi, jalat toimivat eivätkä väsy, mutta syke nousee. Kunto on laskenut, ja osansa on varmaan näillä kesän aikana kerätyillä kiloillakin. Mutta suunta on taas ylöspäin.

Leikin myös My asics-palvelun juoksuohjelmilla. Tavoitteeksi Tukholman maraton 2014 ja lähtötasoksi "juoksua alle 20 minuuttia kerralla". Ohjelma alkaa sillä, että ensi viikolla on neljä kappaletta yhden (1) kilometrin lenkkejä. :D Nopeus 9:47min/km. Minä kävelen sillä vauhdilla. O.o  Tuollaisella hissuttelulla ainakin varmaan saisi sykkeet pysymään riittävän matalalla, mutta pakko noita on yhdistää kävelylenkkeihin. Tai sitten ei tarvitse käydä omaa pihatietä pidemmällä. :D

2 kommenttia:

  1. Sinun pohjillasi saat kunnon nopeasti nousemaan. Itselläni ainakin syke temppuilee lyhyenkin tauon jälkeen, vaikka tauolla ei pitäisi olla kuntoon mitään vaikutusta. Äkkiä se sitten tasautuu, kun jaksaa jatkaa.

    Hmmm... täytynee kokeilla tehdä itsekin ohjelma ensi kevättä varten. Jos ei muuten, niin testatakseni, mitä se tarjoaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mäkin toivon. Uskon kuitenkin, että hyvä aloittaa näin varmistellen, sillä pää tahtoisi heti niitä 10 kilometrin lenkkejä, joihin kroppa ei pysty. Saahan tuota ohjelmaa muutettua ja päivitettyä sitten.

      Hassua muuten, näillä spekseillä ohjelma arvioi loppuajaksi 5 tuntia, viime talvena puolikkaan vauhdilla ja muilla tiedoilla se ei suostunut antamaan kuin 5:30-loppuaikaa. :D

      Poista