Sopivaan saumaan postilaatikosta tupsahti postikortti, joka muistutti Tukholman maratonille ilmoittautumisesta. Se olikin juuri omiaan lisäämään itsesääliä ja kurjuutta, kun paskaviikko tuntuu juuri siltä, että minähän en ikinä jaksa juosta maratonia maaliin asti. Önnönnöö.
Onneksi muistin tämän juuri, kun itsesääli alkoi nousta hieman liian korkealle:
No matter how bad your day is, at least you're not stuck in a fence and getting laughed at by a cow.
Itsesääli vaihtui suunnitteluun ja määräsinkin itselleni lepoa vähintäänkin ensi viikkoon asti. Ainoastaan kävelyä/sauvakävelyä/venyttelyä/ratsastusta tai jotain muuta mukavaa hyvän mielen juttua. Nih.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti