You can't live without the fire

Tänään juostessani nautin joka hetkestä. Tunteesta, joka tulee kengännauhoja sitoessa. Siitä kun vaihtaa lämmittelykävelyn hitaaksi hölkäksi reippaaksi juoksuksi ja muistuttaa itseään seuraavan kilometrin ajan, että hitaasti. H I T A A S T I. Hitaammin. Hitaammin. Hidasta jo! Siitä, kun puolivälissä harmittelee lenkin olevan jo puolivälissä. Siitä kun vikoilla vauhdikkaimmillla kilometreillä saa jo hieman muistuttaa itseään oikeasta juoksuasennosta ja siitä, kun vikoilla sadoilla metreillä pinkaisee vielä loppukirin vaikka tuntuu ettei jaksaisikaan. Ja siitä, kun lenkki on tehty ja saa nostaa suupielet ylöspäin ja taputtaa itseään olalle, hyvin tehty.

Kiva lenkki. Ja hyvän mielen sain kaupan päälle. Olen aika paljon viime aikoina pätkinyt lenkkejä, eli juossut ja kävellyt vuorotellen. Yksi syy siihen on ollut se, että kun muutenkin teen suht raskasta seisomatyötä, niin olen ajatellut taukojen pitämisen olevan jaloille parempi kuin yhtäjaksoinen juoksu. Intervalleja tehdessä kävely tietystikin on hyvä palautuskeino. Kuitenkin kävely on hieman nakertanut "juoksuitsetuntoa" ja etenkin näin maratonin alla pieni ääni pään sisällä muistuttaa välillä, että no jaksatko edes juosta, kun et kotonakaan juokse kuin pätkiä. Tänään juoksin tunnin lenkin. Koko matkan. Ei ollut edes tunnetta, että pitäisi kävellä välillä. Aloitin hitaasti (tai siis yritin) ja kiristin tahtia pitkin matkaa. Vikalla viidelläsadalla metrillä alkoi jo hieman jalka painaa, mutta kun mies ajoi vastaan niin piti näyttää ja ottaa loppukiri. ;) Aivan unohdin, että jalkoja painaa.

Mulla on usein viimeisten metrien motivaatiopuute. Me asumme oman vajaan kilometrin mittaisen tien päässä. Olen aika hyvin tässä vuosien varrella oppinut, että minkä puun tai kiven kohdalle on 200, 400 tai 500 metriä. Missä kohtaa pitää vaihtaa kävelyksi, että saa 5 minuutin loppujäähdyttelyn, mistä lähteä juoksemaan, että tulee juostua tietty matka jos haluaa kääntyä takaisin paikassa x. Usein juoksen aikaa, ja jännästi kotimatka usein taittuu nopeammin kuin menomatka. Niinpä kotiinpäin pitää juosta "pidemmälle" kuin lähtiessä, ja ne vikat metrit on vaikeita. En tiedä johtuuko se siitä, että niitä on tottunut kävelemään? Tietää, että koti on lähellä ja pitäisi jo kävellä, jos haluaa kunnollisen jäähdyttelyn, niin on vaikeaa juosta. En tiedä, mutta hassua se on. Jos juoksen niin, että vaihdan kävelyksi jo aiemmin maantiellä, niin ei ole minkäänlaista ongelmaa. Hassu pää. :)