torstai 18. heinäkuuta 2013

Läskin bloggaajan paluu

Hiljaista on ollut. Mutta into bloggaamisen palaa samalla tahdilla kuin liikunnan paluu elämääni. Vielä nopeammin ovat kertyneet kilotkin. Ne ovat ottaneet ilon irti jokaisesta parantumiseen käytetystä päivästä ja tulleet takaisin, ottaen ystävänsäkin mukaan.

Tänä aamuna painoin 94,8kg. Teki mieli itkeä. Mutta itkemisen sijaan purin huulta, ostin käyttöaikaa kalorilaskuriin ja mietin, että miten tähän on jouduttu.

Yksi syy on tietysti se, että aluksi söin edelleen niin kuin liikkuisin, mutta en liikkunut. Sitten kuvioihin tuli napostelu. Osaksi varmasti napostelin tylsyyteen, sen tavan tunnistan itsestäni muutenkin. Mutta kun liikun, napostelu pysyy kurissa, enkä napostele muuta kuin esim. pitkillä ajomatkoilla. Mutta kun en liiku, niin aika on käynyt pitkäksi ja on tullut syötyä mitä sattuu.

Sitten on käynyt niin, että kun ei liiku, ei ole ollut enää nälkä. Kun liikuin, ruokailut olivat tankkaushetkiä. Virtaa koneeseen, ja taas mentiin. Mutta kun tarvetta ei ole ollut, ei ole oikea ruoka oikein maistunut, ja olen korvannut sen napostelemalla. Minkähän takia hälytyskellot eivät soi, jos tunnin päästä ruokailusta löytää itsensä miettimästä, että söisikö voileivän tai jotain muuta? Tai jos kaupasta alkaa tarttua mukaan suklaapatukoita, joita syödessä miettii, että miksi edes syön tätä, kun en edes pidä mausta.

Hieno on ihmismieli.

9 kommenttia:

  1. Ihan vielä emme kestä arkirutiinien muutoksia, lomareissuja sun muita. Ehkä joku päivä pysyvät ruokailumme balanssissa muuttuvista tekijöistä huolimatta. Luotetaan! Ja jos ei, niin ei luovuteta siltikään. Mennään eteenpäin, oli vauhti miten hidas tahansa.

    Tsemppihaliruttaus! Voi hyvin! <3

    VastaaPoista
  2. Kyl se siittä taas. =) Tsemppiä.

    VastaaPoista
  3. Kunpa voisikin laihduttaa tyhjiössä, ilman vastoinkäymisiä ja arjen haasteita. Mutta me taistelemme ja opimme. Välillä on tultava taaksepäin, jotta voi oivaltaa uutta ja taas jatkaa eteenpäin.

    Tiedän miltä sinusta tuntuu, mutta ei anneta periksi. Koska me olemme voittajia. :)

    VastaaPoista
  4. Voi, haliruttaus!! <3

    Ihmismieli on tosiaan kummallinen. Tekee jotain, vaikkei pidä edes juurikaan siitä ja tietää, että se ei ole hyväksi itselle. Mä uskon silti vakaasti, että sä opit taas näistä harhapoluista, ja kun pääset liikunnan pariin, mieli kirkastuu ja samaten toimintatavat! :)

    Tsemppiä!!

    VastaaPoista
  5. Olenkin miettinyt, mitä sinulle kuuluu. Tasapainon hakemista tuntuu olevan tämä koko elämä. Kun tuntuu, että nyt sujuu, niin joku taas horjuttaa. Mutta ei anneta periksi. Tsemppihali täältäkin!

    VastaaPoista
  6. No möh, tuon sinulle viimeisimmän Kunto plussan Tallinan reissulla. Saat se ja siinä oli ihan hyviä havantoja napostelusta.
    Töissä kavin kanssa 'herkuttelu' on huono juttu. Työpaikallani saamme ip kahvin kanssa jotain sokeripitoista joka päivä. Ne eivät yleensä edes ole mitään ihmeellisen makuisia, piti mättää kun on vähän niin kuin luontaisetu. Olin vähän aikaa menemättä kokonaan kahville, kun nuo mätöt tekivät verensokeripiikin ja romahduksen ja meinasi nukahtaa hetken päästä. Nyt otan kahvin kanssa herkun, jos on jotain tosi hyvää.
    Tsemppiä ja potku persuksille!

    VastaaPoista
  7. NIIIIIIN tuttuja ajatuksia! Herkuista pystyy ihan helposti olemaan kokonaan irti, mutta sitten kun sen napostelun aloittaa, se on hemmetin vaikea lopettaa :-/ Puhtia!

    VastaaPoista
  8. Kiitos tsempeistä jokaiselle, olette ihania! <3 Kyllä tästä taas noustaan (tai toivottavasti lasketaan). :)

    VastaaPoista
  9. Tsemppiä :) Quantinan idis kuplassa laihduttamisesta saa ainakin mun äänen :) Ei anneta periksi! :D

    VastaaPoista