Suu käy

Voin kertoa viime päivinä napostelleeni oikeastaan enemmän kuin koko aikana jalan särkymisen jälkeen. Mutta nyt en ole yhtään pahoillani. Käsi on nimittäin vienyt suuhun vuorotellen mustikkaa, vadelmaa, mustikkaa, vadelmaa ja taas vadelmaa. Liikunnastakin tämä käy. Kun ei puutarhavadelmista olla vielä kuultukaan, olen harrastanut extremeurheilua kiipeilemällä mitä kummallisemmissa asennoissa erilaisten kivenlohkareiden päällä saadakseni vielä nuo kaksi isoa vattua. Myös käveleminen on mielenkiintoista, kun edessä on pelkkiä vattupuskia, eikä mitään käsitystä siitä, mitä alla on. Tai jos tiedän, että siellä on kivi, en todellakaan tiedä pysyykö se paikallaan, kun siirrän painoni sen päälle. Helpommallakin voisi päästä, mutta onpahan päivän liikuntasuoritus tehty!