perjantai 27. joulukuuta 2013

VMP

Sopivasti räntäloskassa juostu lenkki meni aivan pipariksi, ja kesken lenkin teki mieli heittää juoksulenkkarit metsään ja huutaa huono fiilis menemään. Valittettavasti juuri silloin joku tuli vastaan, enkä kehdannut. Joten talteen jäivät lenkkarit, ja huono mieli toivottavasti häipyy illan aikana jonnekin. Ehkä. Toivottavasti ensi vuosi on parempi.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Tulla tonttuset voi ilomielin

Voi ei tätä bloggaamista. En vain muista tai jaksa käydä kertomassa, että kävinpä taas lenkillä. Juoksin sinne ja takaisin ja kivaa oli. Vähän tuli hiki ja aikaakin meni, mutta kilometrejä kertyi. Tälläistä täällä siis. :)


Pari päivää sitten löysin tälläisen kivan kahvakuulatreenin, tykkäsin. Ja päätin taas - sadannen kerran, että kahvakuulien pitää taas saada lisää liikuntaa.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Myrskyjuoksua

Tänä iltana tuuli melkein yhtä lujaa kuin taannoisessa Eino-myrskyssä. Lähdin lenkille pilkkopimeään, märälle ja jäiselle tielle. Otsalamppu otsalle ja nastalenkkarit jalkoihin, hyvin kulki! Oli hieman aavemainen tunnelma, kun juoksin sähkökatkon aikaan pimeän kylän läpi. Ei katuvaloja, pimeät talot, jossain loimotti kynttilä. Peltoaukealla oli hienoa juosta, kun taivas oli tähtikirkas ja tuuli ulvoi. Jostain syystä tykkään juosta myös hieman "huonommilla" keleillä, erilaisten säätilojen seuraaminen on mielenkiintoista. Toki en ukkosmyrskyllä lähde juoksemaan, mutta muuten ovat aika harvassa kelit, jolloin jätän lenkin kokonaan väliin. Saatan kyllä lyhentää tai helpottaa lenkkejä vaikean sään aikaan.

Tänään on myös kesken talven hiihtotapahtumien selaus, kun näyttää siltä, että Vuokattihiihto jää väliin.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Tavoitteita

Olen kävelylenkeilläni miettinyt, että mitkä ovat nyt minun tavoitteeni loppuvuodelle/ensi vuodelle.

Ehdoton tavoitteeni on juosta ensi keväänä Tukholmassa maraton. Hieman pelottaa, että onnistunko, kun kesä ja syksy on ollut kovin rikkonaista juoksun suhteen. Olen kuitenkin suhteellisen luottavainen, että jos nyt vain saan tästä eteenpäin suht tasapainoisesti ja terveenä treenata, niin pääsen kyllä maaliin. Aikatavoitetta en taaskaan ota, kunhan maaliin pääsen.

Loppuvuoden tavoitteena onkin päästä reippaasti treenamisen makuun taas kiinni ja löytää hyvä rytmi töiden ja juoksemisen välille. Epäilen, että olin tässä aiemmin hieman liikaakin innoissani, kun yhdistin raskaat työpäivät juoksulenkkeihin ja vapaapäivät vielä sitäkin innokkaammin juoksemiseen. Pitäisi osata pitää vapaata ihan kunnolla joskus, eikä ajatella, että vapaapäivänä juostaan, kun saa kevyin jaloin juosta. Joskus pitää antaa niiden jalkojen ihan vain olla.

Toinen tavoitteeni liittyy kehonhuoltoon - jälleen kerran. Jos jossain kehonhuoltoon liittyvässä asiassa olen hyvä, niin sen välttelyssä ja unohtamisessa. En tiedä millaista piiskauskuuria pitäisi suunnitella rangaistukseksi unohtamisesta. Tähän pitää vain keksiä ne itselle sopivat keinot, ja niitä pohtiessa yrittää muistaa venytelyllä ja vanutella, edes silloin tällöin. Onneksi sentään on kansalaisopiston venyttelyryhmä, jossa olen (paikalle ehtiessäni) viihtynyt paremmin kuin hyvin.

Millaisia tavoitteita teillä on?


tiistai 12. marraskuuta 2013

Nuhanenä

Pikkuhiljaa alkaa flunssa olla voitettu kanta, mutta tukkoisen nenän takia luulen, että vielä päivä tai pari pitää viettää ihan rauhassa. Kyllä harmitti, kun juuri kun ehdin ajatella pienen taukoni päättyneen, ilmoitti flunssa tulostaan kipeällä kurkulla ja vuotavalla nenällä. Onneksi oli ohimenevää sorttia, tai siltä ainakin tällä hetkellä tuntuu.

Into lenkille lähtöön on nyt kova. Ja kaikkeen muuhunkin. Suurista suunnitelmista ja uhosta huolimatta, olen ilmeisesti keskittynyt ylläpitäään painoani, sillä vaa'an lukemat eivät ole heilahtaneet oikein mihinkään suuntaan kesän jäljiltä, onneksi eivät kuitenkaan enää ylöspäinkään! Työnsarkaa siis riittää.

torstai 24. lokakuuta 2013

Suksi ei luista eikä jalkakaan nouse

Jos kuluvan viikon aikana on joka toinen päivä tuntunut siltä, että emmääjaksajuosta ja joka toinen päivä on juossut kaksi paskaa lenkkiä, niin voisikohan uskoa, että kroppa pyytää lepoa? Varsinkin, jos juoksulenkin sijaan venyttely tuntuu Oikein Mainiolta idealta. Ja varsinkin, jos edellispäivänä on käynyt luovuttamassa verta. Ja varsinkin, kun on viime aikoina tullut tehtyä aika paljon töitä. Pitäisi ehkä muistaa, että yhtälö vapaapäivä = juoksupäivä ei pidä paikkaansa, vaan vapaapäiviä voisi käyttää siihen lepäämiseenkin, että jaksaisi sitten taas myöhemmin.

Sopivaan saumaan postilaatikosta tupsahti postikortti, joka muistutti Tukholman maratonille ilmoittautumisesta. Se olikin juuri omiaan lisäämään itsesääliä ja kurjuutta, kun paskaviikko tuntuu juuri siltä, että minähän en ikinä jaksa juosta maratonia maaliin asti. Önnönnöö.

Onneksi muistin tämän juuri, kun itsesääli alkoi nousta hieman liian korkealle:

No matter how bad your day is, at least you're not stuck in a fence and getting laughed at by a cow.


Itsesääli vaihtui suunnitteluun ja määräsinkin itselleni lepoa vähintäänkin ensi viikkoon asti. Ainoastaan kävelyä/sauvakävelyä/venyttelyä/ratsastusta tai jotain muuta mukavaa hyvän mielen juttua. Nih.  

tiistai 15. lokakuuta 2013

Pitkiä juoksuja ja juoksutakkikitinää

Juoksulenkit ovat pidentyneet. :) Viime viikolla sain kasaan jo 17,5 kilometriä, ja samalla juoksin pisimmän lenkkini: 7,5 kilometriä. Etukäteen sekin tuntui todella pitkältä, mutta toisaalta olin innoissani!

Raskaat työpäivät tuntuivat lenkin aluksi verottavan voimia, ja jalat tuntuivat jäykiltä ja tukkoisilta. Päätin helpottaa tehtävää kävelemällä hieman pari kertaa lenkin aikana, ensin 2,5km kohdalla ja sitten hieman 5 kilometrin jälkeen. Lyhyet, noin sadan metrin kävelyt virkistivät mukavasti, ja juoksu kulki taas. Itseasiassa taas viimeinen kilometri oli nopein, ja kun 7 kilometriä tuli täyteen, päätin vielä kirmata puoli kilometriä mukavan reipasta vauhtia. Hyvältä tuntui, ja olin tyytyväinen. Monet sanovat, että jos kesken lenkin kävelee, ei enää pysty juoksemaan, mutta minä en ole sellaista huomannut. Ehkä silloin, kun on oikein väsynyt ja tavallaan luovuttaa kävelyksi, niin paluu juoksemiseen on hankalaa. Mutta jos etukäteen jo päättää, että kävelee pari tolpanväliä tai kävelee sen aikaa kun juo/ottaa energiageeliä tms, niin ei ole mitään ongelmaa lähteä takaisin juoksemaan.

Viime viikolla juoksin myös ensimmäisen lenkin koirani kanssa. Joskus kesällä kokeilin, ja silloin se oli lähinnä koiran perässävetämistä. Ehkäpä kesäkuuma ja paksuturkkinen koira eivät olleet paras mahdollinen yhdistelmä. Edes niille sadan metrin kokeiluille. ;) Nyt kun säät ovat viilenneet, koiruus oli oikein iloinen pieni lenkkikoira. Iloisen päättäväisesti hölkkäili edelläni tai vierelläni. Ihanaa! Paljon viittä kilometriä pidemmille lenkeille en sitä kyllä taida ottaa, mutta saanpahan aina joskus yhdistettyä koiran lenkittämisen ja oman lenkkini.

Sitten se juoksutakkikitinä. Ostin viime kuussa Lidlin juoksuvaatteista itselleni juoksutakin. Ohuen, vuorettoman, veden- ja tuulenpitävän. Tänään se pääsi ensimmäiseen kokeiluun, ja aluksi olin todella tyytyväinen takin pituuteen. Helma ylsi riittävän pitkälle eikä noussut ylös juostessa, se jos mikä on plussaa! Mutta kotiin päästyäni huomasin takin suurimman vian. Se todellakin pitää vettä. Ainakaan ei päästä tippaakaan hikeä ulos. Takin selkä oli aivan läpimärkä! En tykkää, yhtään.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Askelten laskentaa

Olen usein miettinyt, että kuinka paljon päivän aikana tuleekaan käveltyä? Minulla on ollut tunne, että askeleita ja kilometrejä työpäivinä kertyy paljon, mutta toisaalta ihmisellä on usein tapana yliarvioida päivittäistä aktiivisuuttaan kuin aliarvioida. Olen pohtinut, jos joskus hankkisi askelmittarin, mutta ajatellut sen olevan turhaa muutaman kokeilun takia. Mutta niin sitten kävi, että sain ennakkojoululahjaksi askelmittarin, joten ei muuta kuin kokeilemaan.

Aamulla kello soi 5.40, ja askelmittari kiinni housujen vyöhön. Pikainen aamukahvi ja aamupala, tallin kautta (aamuheinien anto) navettaan ja "tavalliset" aamutyöt. Täytyy sanoa, että navettatöissä, varsinkin aamulla, on hyvin hankalaa sanoa, että millainen olisi "tyypillinen" aamuaskares, sillä tyypillisenä aamuna tehdään jotain ylimääräisiä juttuja, ja on oikeastaan erikoista, että tehdään VAIN pakolliset jutut. Kymmenen jälkeen aamulla on lehmät lypsetty, vasikat juotettu ja hevonen viety pihalle. 4700 askelta.

Päivän aikana tehdään kotitöitä, siivotaan talli, lenkitetään koira. Saatetaan käydä kaupassa, lenkillä hevosen kanssa. Lenkillä itsekeen. Tehdä pihatöitä, lisää navettatöitä. Mitä milloinkin. Tai jos oikein väsy iskee ja pihalla on kurja sää, eikä navetassakaan mitään extrahommia, niin olla möllötetään. Tänään ei ollut mitään ihmeellistä eikä ylimääräistä touhuilua, joten käytiin rauhallisella kävelylenkillä koiran kanssa, siivottiin talli, ja tehtiin kotitöitä. Leikittiin koiran kanssa pihalla. Ponikin vietti ansaittua vapaapäivää. Askellukema ennen navettaan lähtöä: 12 400.

Ilta-askareet ovat usein hieman simppelimmät kuin aamuaskareet, yleensä hoidettavat eläimet hoidetaan aamulla, ja aamulla tehdään myös muut ylimääräiset työt. Toki poikkeuksiakin on, poikivia lehmiä jne. Tänään rouvalauma käyttäytyi suurinpiirtein hienosti, eikä mitään kovin erikoisia kevätjuhlaliikkeitä tarvittu. Niinpä nyt, kun askareet on hoidettu, poni haettu talliin ja loppuillan suunnitelmana on pysyä vakaasti sohvalla, askelmittari näyttää lukemaa 16 600. Ihan kiva.

Oletteko te käyttäneet askelmittaria ja yllättyneet sen lukemista?

torstai 10. lokakuuta 2013

Hyp hyp hypitään

Herttinen sentään, onko viime kirjoituksesta kohta jo kuukausi?? Sen siitä saa, kun elämä vie mennessään. Ehkäpä tästä ryhdistäydyn, ja yritän kirjoittaa vähän enemmän.

Mitähän tässä välissä on tapahtunut? Ei mitään ihmeellistä, olen juossut ja lenkkeillyt, tehnyt töitä, vähän lisää töitä, ja ajatellut, että kyllä pitäisi kirjoittaa taas ja kertoa edes, että hengissä ollaan. Elämä on ollut kivaa, jalka on kestänyt hyvin, ja olen nauttinut kiireistäkin. Auttaa kovasti kaikkeen, että saa tehdä työtä, joka on kivaa.

Tänään oli viimeinen juoksukoulukerta, lasketaanko lenkiksi, että istuin puolitoista tuntia lenkkivaatteet päällä? Tänään nimittäin lähinnä puhuttiin: ravinnosta, lihaskuntoharjoittelusta, sykkeistä. Kotitreeneistä puhuttaessa esiin kaivettiin hyppynaru. Ennen kuin ehdin ajatella, että voi kun meillä ei mahdu hyppimään, niin vetäjä esitteli kuinka pienessä tilassa hyppynarun kanssa voi hyppiä. Ja kotiin pääsyäni totesin, että kyllähän meillä mahtuisi. Pienillä järjestelyillä ainakin. Toinen esillä ollut uusi juttu minulle oli hiekkasäkki. Niihin olen kyllä törmännyt aivan muissa yhteyksissä ihan riittävästi, enkä ainakaan ihan heti ole sellaista ostamassa. Hyppynarun voisin laittaa kyllä listalle.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Viikon kilometrit

Juoksin tällä viikolla 11 kilometriä. Se on 11 kilometriä enemmän kuin muutama viikko sitten. Vaikka on ty-y-y-y-lsää juosta niin hiljaa ja niin vähän, niin olen samaan aikaan aivan uskomattoman iloinen. Jalka on parantunut hyvin, eikä vähään aikaan ole tarvinnut edes ajatella, että mitä jalka sanoo tai miltä siitä tuntuu huomenna. Juoksukertojakin kertyi tälle viikolle 5. Neljä lenkkiä + juoksukoulu. Luulen, että jatkossa lasken juoksukoulun yhdeksi lenkiksi, niin lenkkipäivien määrä pysyy neljässä.

Aina välillä hissunkissun juokseminen on ollut vaikeaa, ja sykkeetkin ovat olleet korkealla. Tänään kuitenkin maltoin taas ajatella, että juoksen h i t a a s t i, ja sykkeetkin pysyivät kohtuullisen alhaisina. Kunnes lenkin lopussa innostuin tekemään erilaisia tekniikkaharjoitteita ja sain sykkeet taas nousemaan.

Innostuin myös tekemään askelkyykkyjä kotiin kävellessä, se oli hämmentävän hauskaa. Pitää varmaan jatkossakin kyykätä lenkkipoluilla eikä olohuoneessa. Suosittelen kokeilemaan.

torstai 12. syyskuuta 2013

Syksyn uudet tuulet

Minusta tuli tänään taas koululainen, juoksukoululainen! Nämä opinnot ovat todella lyhyet, ainoastaan viiden viikon mittaiset, mutta toivottavasti sitäkin antoisammat. Tämä juoksukoulu on tarkoitettu kaikille, eli tavoitteena voi olla niin ensimmäiset juoksulenkit kuin maraton. Enemmän on tarkoituksena tehdä erilaisia tekniikkatreenejä ja muita juoksuharjoituksia kuin juosta yhdessä pitkiä lenkkejä.

Tänään alkuhölkkäilyjen jälkeen ensin videoitiin jokaisen juoksua. Sitten käytiin läpi juoksuasennon perusjuttuja: kädet, keskivartalo, lantio. Loppuaika keskittyttiin sitten jalkoihin. Polvennostokävelyä ja -juoksua, pakarajuoksua, kuopaisujuoksua. Lisäksi liikkuvuus-, lihaskunto- ja tasapainoharjoittelua. Parhaiten mieleen jäi liike, jossa seistään aidan vieressä. Sitten nostetaan toinen jalka etukautta aidan yli, sitten toinen, mutta toista jalkaa ei lasketa maahan, vaan heti palataankin aidan toiselle puolelle alakautta. Tätä voikin kotona harjoitella hevosen aitauksessa, lisäjännitystä aidan ylitykseen saa laittamalla aitaukseen sähkön päälle. ;)

Hassua, kuinka tähän asti olen toki tiennyt, että niitä tekniikkajuttuja pitäisi tehdä, ja olen tiennyt mite niitä tehdään, mutta arvatkaa olenko tehnyt mitään? Nyt onneksi saatiin kotiläksyksi muistaa tehdä tänään oppimiamme juttuja kotona lenkillä.  Ja nyt on into kova lähteä lenkille. :D

Kävin vielä Lidlissä, kun puljun juoksuvaatteista on nyt ollut paljon juttua. Mutta en oikein tohtinut ostaa mitään, kun olivat kaikki tiukasti muoveissa eikä yhtään nähnyt minkä kokoisia oikeasti ovat. Takin ostin, miesten kokoa. En tiedä oliko se hirveän hyvä ostos, mutta se nähdään. Hihat ovat ylipitkät, ja materiaali jotenkin jännittävää. :D Hanskat ostin myös, sellaiset sormikkaat, joissa on vedenpitävä tumppuosa, jonka voi vetää sormien päälle. Ne tuntuvat paremmalta ostokselta kuin takki.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Puolukkaa, puolukkaa!

Pari puolukkaista reseptiä, herkullisiksi havaittuja. Itselle muistiin ja muille vinkiksi. :)

Puolukkasmoothie

 
1 dl pakastepuolukoita
3 dl maustamatonta jogurttia tai piimää
1 - 2 rkl juoksevaa hunajaa
2 rkl kaura- tai ruisleseitä
ripaus kardemummaa ja kanelia

Ruis-puolukkajuoma
 
puolukoita
maitoa
maustamatonta jogurttia
ruisleseitä
fariinisokeria
vaniljasokeria

Saa vinkata lisääkin, puolukka-aika alkaa olla täällä parhaimmillaan! :)

maanantai 2. syyskuuta 2013

Ihana eilinen

Olin eilen Tampereella blogimiitissä. Ensin Varalassa tsempattiin Kaneli puolimaratonin maaliin ja sitten jatkettiin päivää hyvän ruoan ja loistavan seuran parissa. Kello vain kului hurjaa vauhtia ja ihan liian pian oli aika lähteä kotia kohti. Kiitos kaikille miitissä olleille vanhoille ja uusille tuttavuuksia, ihania ihmisiä blogimaailmasta löytyykin! <3

Hieman kaihersi mieltä katsoa Varalassa juoksijoiden lähtöä ja maaliin saapumista. Viime vuonna minä jännitin lähtöviivalla ja iloitsin maalissa, tänä vuonna juoksin kilometrin lenkkejä. Ensi vuonna on sitten taas minun vuoroni. Mielen kaiherrus ei sentään tuonut tullessaan pahaa mieltä ja pettymystä, ainoastaan hillittömän tsempin ja motivaation jaksaa treenata ja treenata ja tsempata tulevaan. Ensi kevät on aina vain päivä päivältä lähempänä. Ensi keväänä tämän päivän 1 kilometri on 42 ja risat. Ja silloin minäkin pääsen maaliin.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Ensimmäiset kilometrit

Ensimmäiset kilometrit on nyt juostu. Ensimmäinen lenkki maanantaina meni nauraessa, koira lähti seurakseni ja pysyi hyvin tahdissa vaikka käveli ja nuuskutteli ojanpohjia. Hissuttelin, ja sain keskisykkeeksi järkyttävän 145.

Tänään juoksin lenkkini aamulenkkinä, ja jouduin pettymään sykemittariini. Se ei tallentanut sykkeitä oikein, vaan jäi aina jumittamaan johonkin lukemaan. Kun sykevyötä siirteli tai paineli, se tallensi taas hetken verran oikeita lukemia. Näin sain keskisykkeeksi jotain päälle 120, mutta en oikein usko sitä. Täytyykö sen kenkkuilla juuri silloin, kun haluaisin erityisen tarkasti seurata sykkeitä?

Tällä viikolla olisi vielä perjantaina ja lauantaina samanlaiset lenkit, sunnuntaina ohjelmassa blogimiitti, jee!

lauantai 24. elokuuta 2013

Taistele!

Viikko on kulunut aivan muualla kuin kotikulmilla, mutta mukavaa on ollut. :) Nyt on pari päivää oltu kotona, ja tänään ehdin kokeilemaan juoksuaskelia pitkästä aikaa. Olin taas aivan innoissani lähdössä lenkille, ja hetken tuumailun jälkeen sain mietittyä minkälaisen lenkin teen. Lyhyt, 3 kilometrin lenkki, jossa alkukävelyn jälkeen puoliväliin juoksua ja kävelyä, ja kotiinpäin vähän pidempi juoksupätkä. Vauhtina megasuperhissuttelu.

Menomatka oli hieman sekava, kun piti säätää sykemittaria ja tuumailla. Alkuun 400 metrin hölkkä, ja jo silloin tuntui että vauhti on etanaakin hitaampi. Sitten vähän kävelyä, vähän juoksua ja tajuaminen, että kääntöpaikka onkin jo siinä, vähän kävelyä ja sitten kilometrin verran hölkkää. Oli mielenkiintoista huomata, että vauhti on etanaakin hitaampi, jalat toimivat eivätkä väsy, mutta syke nousee. Kunto on laskenut, ja osansa on varmaan näillä kesän aikana kerätyillä kiloillakin. Mutta suunta on taas ylöspäin.

Leikin myös My asics-palvelun juoksuohjelmilla. Tavoitteeksi Tukholman maraton 2014 ja lähtötasoksi "juoksua alle 20 minuuttia kerralla". Ohjelma alkaa sillä, että ensi viikolla on neljä kappaletta yhden (1) kilometrin lenkkejä. :D Nopeus 9:47min/km. Minä kävelen sillä vauhdilla. O.o  Tuollaisella hissuttelulla ainakin varmaan saisi sykkeet pysymään riittävän matalalla, mutta pakko noita on yhdistää kävelylenkkeihin. Tai sitten ei tarvitse käydä omaa pihatietä pidemmällä. :D

torstai 15. elokuuta 2013

Tekemisen meininki

Tuntui taas kuin olisin ihan oikea juoksija, kun kävin hölkyttelemässä vesisateessa. Oli oikein syksyinen ilma, tuulinen ja märkä, keltaisia koivunlehtiä tien reunoilla. Syksy on tulossa, tulkoon. Kohta pääsee siis hiihtämään! :)

Juoksumäärä nousi tänään suhteessa enemmän kuin aiemmin. Ensimmäisillä lenkeillä lisättiin aina 100 metriä juoksua lisää. Viime viikolla juoksin 8 x 100 metriä, ja tänään 8 x 150 metriä. Ei siis määrällisesti paljoa, mutta on siinä lisäystä. Lisäksi kävelyosuudet vähenivät 100 metrin kävelystä 50 metrin kävelyyn. Huomaa kyllä, että juoksukunto on laskenut kesän aikana. Nyt tekisi mieli seuraavalla lenkillä testata, että kuinka pitkästi jaksaa hissuttelemalla juosta, niin tietäisi kuinka lähteä rakentamaan juoksukuntoa uudestaan. Kun alkutason saa selville, niin voisin etsiä sopivan juoksuohjelman ja lähteä sen matkaan. Maraton aloittelijalle?

tiistai 6. elokuuta 2013

Vielä tämä iloksi muuttuu

Eilisen ahi-ahi-ahdistus on tipotiessään, ja suunnittelen jo suuria päässäni. Ilon kautta mennään taas, ei ahdisteluja kiloista ja läskeistä, vaan hyvää fiilistä ja  t r e e n i ä. Ihan huvikseni jo katselin loppusyksyn juoksutapahtumia, juoksuohjelmia ja muitakin treenijuttuja. Intoa siis riittää, ainakin juoksuun. Haaveilen osallistuvani kansalaisopiston tarjoamaan juoksukouluun (kaipaan tekniikkavinkkejä ja analyysiä omista virheistäni), haaveilen osallistuvani vielä tämän vuoden puolella jollekin lyhyemmän matkan juoksutapahtumaan (15 kilometriä on lyhyt, eikös?) ja

Eilen murehdin kuinka vähän olen liikkunut. Sitten vilkaisin pakastimeen ja näin, kuinka se pursusi marjarasioita: mansikkaa, mustikkaa, vadelmaa ja herukoita. Eivät ne sinne itsekseen ole kömpineet. Etenkin villivadelmien noukkiminen käy välillä extremeparkourista, ja mustikkametsäänkin päästäkseen pitää ainakin kävellä hetken matkaa. ;) Lisäksi työni on taas vaihtunut toimistotyöstä fyysiseen työhön, joten voisinko vähän ajatella ja miettiä, että miksi ihmeessä en ole tehnyt tässä viime aikoina monen tunnin pyörälenkkejä? Ihmismieli on hassu, olennaiset asiat unohtuvat, mutta itseään on hyvä syyttää olemattomista.

maanantai 5. elokuuta 2013

Paska maanantai

Muistan kuinka kevään juoksulenkeillä suunnittelin, että tästä kesästä tulee Kaikkien Aikojen Superkesä. Että juoksen maratonin, osallistun triathlonille, ylitän rajani uudestaan ja uudestaan, kokeilen kaikkea mahdollista, ehkä mahdotontakin ja juoksen, pyöräilen, uin. Juoksen, pyöräilen, uin.

Vaan kuinkas sitten kävikään? Minä olen koko kesän istunut perseelläni. Toki, oikeastaan koko kesäkuun jalka olikin niin kipeä, ettei sen kanssa mitään huvittanut tehdäkään. Mutta siltikään, en ole saanut itseäni innostumaan oikein kunnolla pyöräilystä, uimisesta tai mistään muustakaan. Samaan aikaan on painokin noussut, kuten aiemmin kirjoitin, ja henkinen hyvinvointi laskenut.  Liikunta tuo hyvää oloa, lihominen huonoa oloa, ja kun ensimmäistä ei ole, niin huonostihan siinä käy. Kaikki hyvä zen, mitä on koskaan ollutkaan, on kadonnut. Nyt vain ällöttää katsoa peiliin. Mutta tästäkin suosta noustaan, ja ehkäpä into muuhunkin liikuntaan löytyy, kun juokseminenkin onnistuu. :)

torstai 1. elokuuta 2013

Taas mennään

Minähän sanoin kokeilevani juoksua elokuussa. Joten tänä iltana, kello 21 kiristin juoksukenkien nauhat, laitoin sykemittarin ranteeseen ja lähdin matkaan.

Löysin joku aika sitten netistä artikkelin, joka käsitteli juoksuharjoittelun aloittamista vamman jälkeen. Nyrkkisääntönä oli, että juoksemista ei kannata edes ajatella, jos ei pysty kävelemään puolta tuntia kivuttomasti. Se onnistui jo jokin aika sitten! Näin pitkältä tauolta palatessa tuo artikkeli antoi juoksun aloittamiseen seuraavanlaisen ohjeen:

-Ensimmäinen lenkki: 10 min kävely, sitten 4 x 100 metrin juoksu, niiden välissä 100 metrin kävely

-Seuraavat lenkit samalla kaavalla, joka kerta lisätän 1 x 100 metriä juoksua, kunnes juoksukävelyä on 8 toistoa. Juostaan korkeintaan joka toinen päivä.

-Sitten lähdetään tiputtamaan kävelyn osuutta, kunnes juostaan koko matka. Sen jälkeen ilmeisesti saa lähteä rakentamaan juoksukuntoaan oman halunsa mukaan.

Noudatin ohjetta kirjaimellisesti, en nimittäin haluaisi enää uudestaan olla paria kuukautta juoksematta. Eikä ainakaan vielä tunnu missään mitään, ainoastaan tekisi mieli lähteä uudestaan. :) Oli jotenkin hassua juosta taas, sitä on kaivannut niin kauan. Tekisi mieli jo tehdä kaikenlaisia treenisuunnitelmia, mutta ehkä maltan mieleni vielä hetken.

Päätavoite on kuitenkin selvä: maaliin Tukholmassa 2014.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Suu käy

Voin kertoa viime päivinä napostelleeni oikeastaan enemmän kuin koko aikana jalan särkymisen jälkeen. Mutta nyt en ole yhtään pahoillani. Käsi on nimittäin vienyt suuhun vuorotellen mustikkaa, vadelmaa, mustikkaa, vadelmaa ja taas vadelmaa. Liikunnastakin tämä käy. Kun ei puutarhavadelmista olla vielä kuultukaan, olen harrastanut extremeurheilua kiipeilemällä mitä kummallisemmissa asennoissa erilaisten kivenlohkareiden päällä saadakseni vielä nuo kaksi isoa vattua. Myös käveleminen on mielenkiintoista, kun edessä on pelkkiä vattupuskia, eikä mitään käsitystä siitä, mitä alla on. Tai jos tiedän, että siellä on kivi, en todellakaan tiedä pysyykö se paikallaan, kun siirrän painoni sen päälle. Helpommallakin voisi päästä, mutta onpahan päivän liikuntasuoritus tehty!

torstai 18. heinäkuuta 2013

Läskin bloggaajan paluu

Hiljaista on ollut. Mutta into bloggaamisen palaa samalla tahdilla kuin liikunnan paluu elämääni. Vielä nopeammin ovat kertyneet kilotkin. Ne ovat ottaneet ilon irti jokaisesta parantumiseen käytetystä päivästä ja tulleet takaisin, ottaen ystävänsäkin mukaan.

Tänä aamuna painoin 94,8kg. Teki mieli itkeä. Mutta itkemisen sijaan purin huulta, ostin käyttöaikaa kalorilaskuriin ja mietin, että miten tähän on jouduttu.

Yksi syy on tietysti se, että aluksi söin edelleen niin kuin liikkuisin, mutta en liikkunut. Sitten kuvioihin tuli napostelu. Osaksi varmasti napostelin tylsyyteen, sen tavan tunnistan itsestäni muutenkin. Mutta kun liikun, napostelu pysyy kurissa, enkä napostele muuta kuin esim. pitkillä ajomatkoilla. Mutta kun en liiku, niin aika on käynyt pitkäksi ja on tullut syötyä mitä sattuu.

Sitten on käynyt niin, että kun ei liiku, ei ole ollut enää nälkä. Kun liikuin, ruokailut olivat tankkaushetkiä. Virtaa koneeseen, ja taas mentiin. Mutta kun tarvetta ei ole ollut, ei ole oikea ruoka oikein maistunut, ja olen korvannut sen napostelemalla. Minkähän takia hälytyskellot eivät soi, jos tunnin päästä ruokailusta löytää itsensä miettimästä, että söisikö voileivän tai jotain muuta? Tai jos kaupasta alkaa tarttua mukaan suklaapatukoita, joita syödessä miettii, että miksi edes syön tätä, kun en edes pidä mausta.

Hieno on ihmismieli.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Elossa ollaan

Hei vaan,  ajattelin ihan lyhyesti kertoa, että olen elossa! Hiljaista on ollut liikuntarintamalla tähän asti. Edellisessä postauksessa mainittu kesäflunssa jatkui juhannukseen asti ja vasta viime viikolla olin siinä kunnossa, että saatoin alkaa kaivaa pyörää ulos varastosta. Juoksemaan ei ole vielä(kään) asiaa.

Pyöräilyäkin olen aloittanut varovaisesti. Lyhyitä lenkkejä pk-vauhdilla ja sykkeillä. Nauttinut kesämaisemista ja vastatuulesta. ;)

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Kuuleeko kukaan?

Kovin on ollut hiljaista blogirintamalla. Ei ole ollut mitään kerrottavaa. Jalka paranee hitaasti, ainakin toivon sen paranevan. Hyvillä kengillä voin jo kävellä melkein normaalisti, paljain jaloin täytyy päkiää varoa. Kovaa iskua jalka ei kestä, joten en edes haaveile vielä juoksemisesta. Tukholman kotimatkalla vielä googletteli syksyn maratontapahtumia, nyt tuntuu, että taidan seuraava kerran olla maratonin lähtöviivalla ensi keväänä Tukholmassa. Joko Aku varataan reissu?

Nyt pakkolepo vain lisääntyy, sillä korjasin mukaani kesälenssun, ja tällä hetkellä luovin tietäni läpi nenäliinameren, kurkkupastillien ja yskänpuuskien. Lisähöysteenä hurmaava korvasärky. Parempaa viikonloppua teille. :)

torstai 6. kesäkuuta 2013

Toipuvan aika on pitkä

Kävin maanantaina lääkärissä näyttämässä jalkaani, ja hän passitti minut oitis röntgeniin. Valitettavasti(?) röntgenkuvista ei löytynyt mitään. En tiedä mitä ajatella, toisaalta olisi hyvä, jos jalka ei olisi murtunut, mutta toisaalta - mikä sitä sitten vaivaa? Ei tuollaista kipua ihan vain sattumalta kai tule.. Lisäksi, olen saanut kuulla kuinka rasitusmurtumat eivät kenties ollenkaan näy röntgenissä, vaan magneettikuvaan pitäisi mennä. Ilmeisesti lääkäriä ei vaivan laatu kiinnostanut sen kummemmin. :/ Ajattelin nyt odotella ainakin ensi viikkoon, jos jalka on silloin vielä kipeä, etsin käsiini jonkun yksityisen urheilulääkärin... Jalka on onneksi jo parempi, sille voi jo vähän varata painoa. Ei kovasti, mutta vähän. Joka päivä paremmin. Melkein ahdistaa sekin, että jalka paranee ja jää mysteeriksi, että mikä sitä vaivasi.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Haaveet kaatuu

En voinut mä aavistaa
Kun kotipiha jäi mun taa,
mihin tiemme vei

Tästä piti tulla iloinen postaus. Sellainen, jota lukiessa hymyilyttäisi vielä vuosienkin päästä. Kyllä te tiedätte miten iloinen ihminen olisi saavuttaessaan jotain suurta ja ihanaa, joka on aikaisemmin ollut aivan mahdotonta ja utopistista, ja lopultakin kaukaiselta tuntuva haave.


Haaveeksi se nimittäin jäi vieläkin. Ja tunnelmia kaikista parhaiten kuvaakin Jore Marjarannan biisi Haaveet kaatuu. Se kun soi päässäni taukoamatta sillä hetkellä kun sammutin sykemittarini, kun annoin ensiapuhenkilön leikata chippini pois kengästä ja kun stadionia kohti nilkuttaessani revin numerolappua irti rinnasta.

Kaiken piti mennä hyvin. Minä olin treenannut, tankannut ja muistanut juoda paljon. Menomatkalla varmuus kasvoi, että jos aloitan riittävän hiljaa, niin pääsisin kyllä maaliin. Lähtisin 5:30 jäniksen mukaan ja nauttisin. Ennen lähtöä kävin vielä varmuudeksi hakemassa rannekkeen 5:30-vauhdilla. Ennen lähtöä otin kuvia ihmismassasta ja mietin, että kohta se tapahtuu, kohta päästään matkaan. Ja niin päästiinkin. Jänis kyllä aloitti hirmuisen lujaa, enkä koskaan häntä/heitä saavuttanut, ja jo ensimmäisellä kilometrillä päätin juosta itsekseni. Rauhoitin vauhtia ja annoin ihmisten mennä ohi. Nautin maisemista ja hyvästä kannustuksesta, iloisista ihmisistä reitin varrella ja radalla.

Kolmen kilometrin kohdalla näin ensimmäisen keskeyttäneen ja toivoin, etten itse joutuisi samaan. Samalla kuitenkin ensimmäistä kertaa tunsin jotain vasemmassa jalassa. Nimenomaan tunsin, siihen ei sattunut. Ajattelin, että antaa tuntua ja jatkoin juoksua. Joskus noin kahdeksan kilometrin kohdalla päähäni hiipi huomio siitä, että nyt tuo tuntemus oli kasvanut, ja tuntui joka askeleella hieman enemmän. Ajattelin edelleen, että ehkä se menee ohi. Viidentoista kilometrin kohdalla tajusin, että jalkaan sattuu joka askeleella enemmän.

Siitä alkoi oma kahden kilometrin helvettini. Toivoin, että kipu menisi ohitse, mutta tiesin, ettei se menisi. Yritin kävellä, sekin sattui. Mietin vaihtoehtoja, jättäisinkö kesken vai juoksisinko niin pitkälle etten enää voisi ollenkaan laittaa jalkaa maahan (ja toivoisin, että se hetki olisi vasta maalissa). En voinut estää kyyneleitä, kun mietin lopettamista. Enhän minä Tukholmaan asti tullut keskeyttämään. Minä tulin voittamaan itseni. Mutta jokainen askel muistutti siitä, että jos kohta en lopettaisi juoksemista, niin jalalla ei pian käveltäisi ollenkaan. Ja mielessäni kolkutti myös muistikuva edellisillan infotilaisuudesta, jossa kerrottin 16-17km olevan paras kohta keskeyttää, koska stadion on lähellä. Niinpä kun näin 17km pisteellä ensiaputeltan, kävelin sinne ja sain kuulla suosittelun kävellä stadionille ja ottaa kotona yhteyttä lääkäriin. Edelleen mieli teki kiellosta huolimatta lähteä jatkamaan, joten annoin ensiapuhenkilön leikata chipin pois kengästä ja lähdin kyyneleet silmissä kävelemään stadionille.

Haaveet kaatuu,
varjot saapuu

Ette usko kuinka kamalaa se oli. Koko talven haaveeni ja unelmani oli romuna. Niin lähellä, ja niin kaukana. Tunsin oloni todella surkeaksi ja mieli teki vain jäädä itkemään katukivetykselle. Uudelleen sain kyyneleet silmiini, kun stadionilla omat varusteeni saadakseni piti kävellä ohi paikasta, jossa chippien irroittajat hurrasivat jokaiselle maaliin saapuneelle ja jakoivat finisher-paitoja. Olo oli sellainen, että halusin vain äkkiä kotiin. Laivan hytissä vielä odotti ostamani pieni kuoharipullo, joka oli tarkoitus korkata maaliin pääsyn jälkeen. Jäi korkkaamatta. Illan vietin itsekseni itkeskellen ja tulevaa miettien.

Suurin harmituksen aihe kun on se, että juoksu tuntui hyvältä. Minulla oli voimia. Vauhti oli oikea, ja ilman kipua olisin voinut jatkaa vaikka kuinka. Mutta en voinut. Jos olisin vain väsynyt, niin olisin voinut yrittää tsempata ja jaksaajajaksaajaksaa, mutta kun en voinut enää juosta askeltakaan, niin vaihtoehtoja ei ollut, eikä tsemppaaminen auttanut.

Vamman laatu on edelleen arvoitus, pelkään sen olevan jonkunlainen rasitusmurtuma, mutta toivoisin sen olevan jotain ohimenevää. Ohimenevältä se ei kyllä tunnu, sillä päkiälle en voi varata painoa ollenkaan. Huomenna otan yhteyttä työterveyshuoltoon ja toivon saavani selvyyttä asiaan. Toivon voivani pian pystyä ilmoittautumaan uudelle maratonille, mutta pelkään vaivan vaativan pitkää parantelua.


torstai 30. toukokuuta 2013

Viime hetken pakkauspohdintoja

Huomenna tähän aikaan olen jo laivalla menossa kohti Tukholmaa, ja todennäköisesti aika jännittyneenä. Reissu alkaa huomenna jo aamusta, kun hyppään junaan, joka ensin vie minut Helsinkiin. Nyt alkavatkin olla viimeiset hetket pakata, ja ajattelin höpötellä teille muutaman mieltäni askarruttavan ajatuksen.

Mutta ensimmäiseksi hyvät uutiset, juoksuhousut löytyivät! Tilasin maanantaina eräästä nettikaupasta kahdetkin, mutta ne postitettiin vasta tänään, joten eivät ehdi perille. Kuin sattumalta päädyin tänään erääseen koulutukseen Seinäjoelle ja vielä suurempana sattumana eräs kimppakyytiläinen kysyi, että olisiko kenelläkään mitä sitä vastaan jos kotimatkalle lähdettäisiin vasta kun hän on saanut käydä urheilukaupassa. En tietenkään pistänyt vastaan, ja juoksinkin juoksuvaateosastolle. Naisille ei valitettavasti ollut tarjolla kuin minishortseja ja capritrikoita, joten valikoin miesten hyllystä Niken trikoot, jotka ylettävät sopivasti hieman polvien yläpuolelle. Eikä niistä kyllä mistään huomaa niiden olevan miesten housut, paitsi ehkä siitä, että vyötärö on riittävän korkealla, ja mitoitus on reilu, ostin L-kokoa.

Sitten niihin pohdintoihin. Aion ehkä juosta ilman sykemittarin sykevyötä. Sillä on tapana joskus pitkien lenkkien aikana hiertää joko rintojen alta tai kyljistä ihoa rikki, enkä oikein uskalla edes ajatella millaista vahinkoa se voisi saada helteessä noin pitkän suorituksen aikana aikaan. Toisaalta en välttämättä edes sykkeitä katsoisi, vaan lähinnä vauhtia ja omaa fiilistä, joten en ehkä jää mistään paitsi ilman sykevyötä. Note to self: selvitä saako tuohon malliin pehmeää sykevyötä.

Lisäksi mietin ottaisinko mukaan oman pullovyön. Se olisi näppärä geelien säilytykseen, ja toisaalta en oikein ole ottanut reittikartasta selvää, että ovatko kaikki juomapisteet koko ajan pystyssä, vai onko osa vain ensimmäisellä/toisella kierroksella. Ja jos haluan ottaa geelin jossain muualla kuin juomapisteellä, niin olisi jotain kurkunkostuketta. Eikä tuo pikkupullojen vyö paljoa paina, vaikka pullot täynnä olisivatkin.


Päätin, että lähden 5:30 jänisten mukaan, tuleepahan aloitettua rauhassa. Mietin vain, että JOS minusta tuntuu siltä, että voimia riittää, niin missähän vaiheessa kannattaa lähteä vähän kiristämään vauhtia? 30km kohdalla pieni kiristys ja sitten jossain 5km jäljellä vielä lisää kiristystä? Mielummin tulisin jaksavana maaliin, että jää hyvä fiilis ja uskallus lähteä uudestaan, kuin että konttaan viimeiset kilometrit.

Mitä vielä? Minua jännittää! Yritän ajatella kaikkea muuta, laivamatkaa, junamatkaa, säätä jne, että ajatukseni pysyisivät poissa juoksusta. Toisaalta en osaa oikein ajatella juoksua puoliväliä pidemmälle, koska minulla ei ole minkäänlaisia kokemuksia niin pitkästä matkasta. Saapa nähdä kuinka naisen käy.

maanantai 27. toukokuuta 2013

Vaateongelma

No niin, tulihan se sieltä. Nimittäin vaateongelma. Mitä ihmettä sitä pieni pyöreä juoksija laittaisi jalkaansa Tukholmassa? Koko kevään metsästin juoksushortseja, mutta ihan mitä tahansa pöksyjä en kelpuuttanut, sillä näillä reisillä tosi lyhyitä shortseja käyttäessä olo on pian aika tuskaisa. Lopulta löysinkin hieman pidempilahkeiset shortsit (merkkiä Stoneham) ja tilasinkin ne. Pöksyt saapuivat tänään, mutta enpä olekaan tyytyväinen. Housut ovat matalavyötäröiset, ja jättävätkin kivan vararenkaan vyötärölle. Testilenkki osoitti, että voisin näillä housuilla juosta lyhyempiä lenkkejä, mutta en välttämättä 42 kilometriä.

Ongelma onkin, että mitä ihmettä pistän jalkaani Tukholmassa. Omat caprimittaiset trikootkin tuntuvat pitkiltä, mutta mistähän nettikaupasta saisin tilattua lyhyet trikoot niin, että olisivat viimeistään torstaina postilaatikossa... Ei muuta kuin etsimään.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Ei mitään uutta auringon alla

Blogissa on ollut viime aikoina hiljaista. Välillä tuntuu, että olen tullut ja mennyt kuin päätön kana, ja aina pitäisi olla jo jossain muualla, kun hetkeksi istahtaa koneelle muiden blogeja lukemaan. Viikon kuluttua edessä oleva koitos jännittää. Välillä tuntuu kovin epätoivoiselta ja haluaisin painella peiton alle piiloon ja pysyä siellä koko viikon. Välillä taas odotan oikeinkin innolla.

Keventely on ollut t o d e l l a kevyttä, kun en oikeasti ole edes lenkille ehtinyt. Aamuiset kävelylenkit on tullut tehtyä, ja pari juoksulenkkiä. Ja yksi pyörälenkki. Siinä tämän viikon liikunnat. No, ainakaan en pilaa maratonkuntoani liiallisella treenaamisella. Voikohan sen pilata liian vähällä treenillä?

Yritän saada ensi viikolla vähän paremmin kirjoiteltua, olisi kivaa jos maratonin ennakkotunnelmat säilyisivät myös jossain muuallakin kuin omassa päässäni. :) Ja jos ehtisin myös muiden blogeja kommentoimaan, lukenut kyllä olen, mutta kommentoimaan en ole ehtinyt.

Ihanan aurinkoista sunnuntaita kaikille!

lauantai 18. toukokuuta 2013

Epävarmoja maratonajatuksia

Tänään oli vuorossa viimeinen pitkä juoksu ennen maratonia. Sääennuste lupasi, ja lämpömittari näytti hellelukemia. Tällä kertaa valmistautuminen sujui paremmin kuin puolikkaalle, ja söin hyvän aamupalan, tankkailin nestettä jo etukäteen ja söin vielä hyvän välipalan ennen juoksua. Helteen takia suunnittelin lenkkiretin kahdeksikoksi, jonka yhdyspiste oli postilaatikolla. Otin kaksi vesipulloa mukaan, toinen juomavyöhön kiinni ja toinen postilaatikkoon odottamaan.

Huolehdin heti alusta pitäen, että join hyvin, vähintään parin kilometrin välin nappailin nestettä, ja useamminkin välillä, kun piti juosta hiekkateitä ja ohikulkevat autot ja traktorit saivat juoksijaparan suun tuntumaan Saharalta. Alku meni hyvin, oikeastaan koko lenkki meni hyvin kunnes jäljellä oli enää muutama kilometri kotiin. Ensimmäinen lenkurani oli 12 kilometriä pitkä, ja hyvältä tuntui. Vaihtelin tien puolta aina sen mukaan missä varjoa oli tarjolla, ja yhden lisälenkin tein metsäpoluilla kävellen. Siellä sai kivasti sykkeen laskemaan ja varjosta nautti koko kroppa.

Juomapullon vaihdon jälkeen lähdin toiselle lenkille, jonka olin suunnitellut juoksevani vähän fiiliksen mukaan. Alkuperäinen tavoite oli ollut juosta 20 kilometriä, mutta kuumuuden takia päätin juosta vähän vähemmän, olihan tämä ensimmäinen pitkä helteessä juostu lenkki. Kun olin juossut 3 kilometriä, alkoi tuntua aika surkealta, ja päätin kääntyä kotiinpäin. Vaan ei tullut juoksemisesta enää mitään. Syke nousi kamalan korkealle ja tuntui huonolta. En keksi muuta selitystä surkealle olotilalle kuin tottumattomuuden kuumuuteen talven jälkeen. Jalat nimittäin olisivat menneet vielä pidemmällekin, mutta muuten tuntui voimattomalta. Nestehukkaakaan ei varmaan voinut olla, sillä nestettä kului tasaiseen tahtiin ja hiki valui. Olisiko syytä myös siinä, että juoksin paljain päin? Minulla kun ei (vielä) ole minkäänlaista juoksulippistä. Vinkkejä sellaiseen? Ajattelin hankkia sellaisen ennen Tukholmaa.

Loppumatkan tulin sitten välillä kävellen ja välillä hölkötellen. Oli hyvin aikaa ajatella, ja pelätä Tukholman säätä. Jos sää siellä on samanlainen, niin pääsenköhän ollenkaan maaliin? Uusimmassa Juoksija-lehdessä oli hyvä vinkki ensikertalaiselle, juokse aina seuraavalle juomapisteelle. Se voi helpottaa ajattelua, kun ei heti ajattele matkaa olevan vielä 41 kilometriä jäljellä. ;) Mutta mikä helteeseen auttaisi? Toivottavasti Tukholmassa olisi hieman inhimillisempi sää...

maanantai 6. toukokuuta 2013

Katse kohti Tukholmaa

Jäin eilen illalla miettimään, että jäiköhän eilisestä postauksesta liiankin negatiivinen kuva. Kun kokonaisuudessaan olen tyytyväinen tulokseeni, ja vieläkin aivan käsittämättömän innoissani siitä, että jaksan ja pystyn juoksemaan puolimaratonin verran. :) Tänään on oikein kunnolla hymyilyttänyt, kun hipelöin mitaliani. Minä tein sen, taas!

Tänään tullessani töistä kotiin, postilaatikossa odotti kirjekuori, jonka päällä oli uuden hymyn huulille nostattanut teksti "STOCKHOLM MARATHON". Lähtölupa! Kirjekuoresta löytyi reittikartta ja infoa tapahtumasta. Tokikin olen nuo kaikki infot jo lukenut ehkä viiteen kertaan tapahtuman nettisivuilta, mutta kyllä vain tuli ihan erilainen odotus, kun sai jotain paperilla luettavaksi.

Lauantaina huomasin, että tasainen vauhdinpito oli hankalaa. Varalassa, kun kaikki lähtivät kerralla, oli helpompi löytää sopivan samanvauhtisia peesattavia, mutta HCR:lla tuli koko ajan ohitettavia eteen ja samaan tahtiin meni nopeampia ohi, ei siis oikein sopivaa seuraa ollut. Tukholmassa tämä ehkä on helpompaa, kun lähtöryhmiä on vain kaksi, ja itse lähden siinä viimeisessä. Luulisi ehkä siis, että voisi samantahtista seuraa löytyä?

Mietin kuitenkin, että jos lähtisin oman juoksun sijaan seuraamaan jänistä. Tapahtumassa jäniksiä on useille eri nopeuksille, hitaimmat jänikset 5.00, 5.15 ja 5.30 loppuajoille. En tiedä onko 5 tunnin loppuaika kuitenkin minulle liian vauhdikasta. 42 kilometriä on pitkä matka, ja 7:06min/km voi olla koko matkalle liikaa. 5.15 vaatisi 7:28min/km-vauhtia ja 5.30 7:49min/km. Ennemmin ehkä lähtisin jompaan kumpaan jälkimmäiseen, ja kiristäisin tahtia, jos vielä joskus 30 kilometrin paremmalla puolella jaksaisin. Haluan jaksaa maaliin asti, ja mieluusti kävellä omin jaloin vielä maaliviivan jälkeenkin. Kuinka te lukijat, kokeneemmat minun tilanteessani tekisitte?

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Puolikas takana

Viimein olen minäkin kotiutunut HCR-reissultani. Hieman on kaksijakoiset tunnelmat, mutta kyllä enemmän hymyilyttää kuin harmittaa. :)

Päivän suurimman mokan huomasin lähtöviivalla, pari minuuttia ennen starttia, kun mahani murahteli. En ollut syönyt banaania lukuunottamatta mitään aamupalan jälkeen. Hupsista. Olisi pitänyt syödä päivällä vielä jotain, lisäenergia olisi ollut tarpeen puolimatkan jälkeen.

Etukäteen olin lueskellut juttuja siitä, kuinka ruuhkainen ja hidas HCR on, mutta itse en kamalia ruuhkia havainnut. Ehkäpä olin valinnut oikean lähtöryhmän vauhtiini nähden. Ensimmäinen kilometri toki oli hieman ruuhkainen, mutta muuten sai aika hyvin juosta omaa juoksuansa. Toki välillä ärsytti, jos jossain kapeassa paikassa ihmiset kävelivät keskellä reittiä, ja ohituspaikkaa oli ehkä mahdoton löytää.

Näin tasamaan tallaajan näkökulmasta reitti oli mäkinen ja aika monta ylämäkeä tulikin käveltyä. Jo alkumatkassa päätin, että ennemmin kävelen ylämäet kuin konttaan maaliin. Ensimmäinen viisi kilometriä sujahti äkkiä, ja olo oli freesi ja hyvä siihen asti, että tultiin Pikku Huopalahteen, eli sinne 13-14km välille asti. Sitten alkoi tuntumaan, että alkaa ehkä energiat loppua, ja väsymystä ehkä lisäsi sekin, kun oli nähnyt vastaantulevat juoksijat, mutta se "kääntöpiste" ei tuntunut tulevan koskaan vastaan. Aina tuli eteen mutka, josta koukattiin vielä johonkin. :D Viimeisen juottopisteen jälkeen tuli käveltyä useampaankin otteeseen, kun energiat tuntuivat olevan t-o-d-e-l-la vähissä energiageeleistä huolimatta. Sitten jossain Laaksolla, kun tuli vastaan 18km-kyltti, purin hammasta yhteen ja juoksin loppumatkan lujempia kilometrivauhteja kuin alkumatkalla ollenkaan. Vielä viimeisessä ylämäessä kävelin muutaman metrin (kiitos vain eräälle naiselle kannustuksesta!) ja stadionilla otin hillittömän loppukirin. Loppuaika oli 2.28,43 eli juuri ja juuri alle oman 2,5h tavoitteeni.

Harmistukset tulivatkin siitä, että tiedän, että paremmalla energiamäärällä olisin päässyt maaliin asti nopeammin. Olisin jaksanut juosta paremmin, ja kävellä vähemmän. Lisäksi tasamaan tallaajaa ärsyttää se, että kun täällä kotilenkeillä ei saa tuntumaa ylämäkiin, niin ne tuntuvat sitten tälläisissä kisoissa tosi raskailta. Seliseli. Lisäksi huomasin, että vauhdinpito olisi voinut olla tasaisempaa. Välillä tuli tosi nopeita kilometrejä, välillä tosi hitaita. Porukka oli niin sekalaista, ettei oikein ollut yhtään tasaista selkää peesattavaksi. Luulen, että Tukholmassa lähden jonkun jäniksen perään. Mutta minkä vauhtisen jäniksen, sitä voisin pohtia ihan erikseen.

torstai 2. toukokuuta 2013

Kohta kohta!

Viimeistelyt on pian viimeistelty, sykemittari ladattu ja juoksusoittolista siirretty mp3-soittimeen. Facebookiin ilmestyvät HCR:n valmistelukuvat vain nostavat fiilistä! Pitäisi vielä pakata juoksuvaatteet ja -kengät, hyvä mieli ja juoksuinto reppuun, ja huomenna työpäivän jälkeen lähtee juna kohti Helsinkiä! Palataan asiaan sunnuntaina, hauskaa viikonloppua jokaiselle, ja tsemppiä kaikille, jotka juoksevat Helsinki city runilla tai jossain muussa tapahtumassa. :)

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Mennyttä ja tulevaa viikkoa

Viime viikon ajatuksena oli kevennellä vähän, mutta näköjään keventelin juoksun suhteen vähän enemmän. Juoksukilometrejä kertyi nimittäin komeat 11! Hetkeen en muista näin huikeaa lukemaa saaneenikaan aikaiseksi. ;) Lukeman oli tarkoitus olla ainakin tuplat tuosta, mutta sunnuntaina ei jotenkin huvittanut yhtään lähteä lenkille jalan, vaan pää kaipasi pyöräilyä. Teinkin vajaan puolentoista tunnin rennon lenkin, ja sitä myötä pyöräilykilometrejä kertyikin ensimmäisellä pyöräilyviikolla vajaat 70.

Nyt edessä onkin vähän jännempi viikko, jota olen jo hetken aikaa odottanut! Lauantaina koittaa kevään ensimmäinen tavoitteeni, HCR! En malttaisi odottaa, että pääsen taas lähtöviivalle, ja maaliin! Toisaalta en tiedä yhtään mitään odottaa. Jos mitään ihmeellistä ei tapahdu, niin pääsen kyllä maaliin. Mutta en y h t ä ä n osaa ajatella mihin loppuaika sijoittuu. Sen verran olen ajatellut, että kun haaveilen maratonin loppuaikaa viiden tunnin kieppeille, se vaatisi 7:06min/km-vauhtia, niin jos lähtisin puolikkaalle sillä tahdilla, ja sitten puolen välin jälkeen katsoisin miltä tuntuu, ja tarvittaessa hölläisin tai kiristäisin tahtia. Mutta ennen kaikkea lähden nauttimaan juoksemisesta ja hyvästä fiiliksestä, toivottavasti myös hyvästä säästä! Onko lukijoiden joukossa HCR-juoksijoita? Otan tapahtuman myös harjoituksen kannalla, noin isossa juoksutapahtumassa en ole koskaan ollut, joten se on ehkä hyvää harjoitusta Tukholmaa ajatellen. :)

Viikkoon mahtuu vappukin, vaikka itselläni ei ainakaan mitään erityisiä vappusuunnitelmia ole. Keskiviikkona täytyy varmaan käydä polkaisemassa ekat kilometrit kilometrikisaan. :)


perjantai 26. huhtikuuta 2013

Meinaaksä osallistua triahtlonille?

Jaanaba kirjoitti tässä taannoin tekemästään duathlontreenistä ja tekstiä lukiessani heräsi omakin hinku tuollaiseen treenailuun. Monesti aiemminkin olen suunnitellut jotain duathlontreeniä, ja ajatellut tekeväni sellaisen "sitten joskus kesällä". Nytkin ajattelin, että jos nyt joskus myöhemmin. Mutta koska tänään oli taas kylmä, tuulinen ja sateinen päivä, ei mikään perus pk-treeni huvittanut, vaan päätin kokeilla duathlontreeniä.

Pyöräily- ja juoksukengät valmiina lenkille!


Ei muuten yhtään harmittanut lähteä vesisateeseen, kun edessä oli jotain uutta ja jännittävää. Päätin ottaa matkoiksi Jaanaban vinkkaamat 3km juoksut ja 15 kilometrin pyöräilyn. Ensimmäinen hölkkäpätkä mentiin ihan rennosti ja rauhassa, noin 7:30min/km. Vähän oli hassua juosta pyöräilyhousut jalassa, mutta en halunnut käyttää vaihdossa kamalasti aikaa housujen vaihtoon. Ennemmin näin kuin pyöräilemään pelkillä juoksupöksyillä.

Kotipihassa kengät vaihtoon ja sateessa kastunut pyörän penkki kuivaksi ja ei muuta kuin lenkille. Fiksusti valitsin menomatkalle vastatuulen ja poljin rennosti menemään. Kovempaakin olisi ehkä voinut mennä, mutta ei ollut mitään käryä siitä, miltä juokseminen pyöräilyn jälkeen tuntuu, niin otin ihan rauhassa. Kotimatkalla ihmettelin itsekseni, että voisihan sitä läpimärkänä ja kylmissään mennä sohvan nurkkaan teekupin kanssa lämmittelemään, mutta ei ei, edessä oli vielä viimeinen juoksupätkä.

Kuten vähän ennakkoon arvelinkin, oli pyöräilyn jälkeen juoksemaan lähtö hieman hassua. Tuntui kuin jalat eivät olisi omani ollenkaan, ja juokseminen oli vähän pökkelöä. Muutaman sadan metrin päästä kuitenkin jalat muistivat taas hommansa, ja meno maistui. Kuvittelin juoksevani ihan rauhassa ja hissukseen, mutta ensimmäinen kilometri meni ajassa 6:49, eli minulle reippaasti. Ja seuraavat kaksi kilometriä vielä vähän lujempaa, eikä tuntunut oikein missään. Hassua, kuvittelin etukäteen, että olisi ollut raskaampaa. Ehkä pyöräilyn rauhallisuus ja matkojen lyhyys vaikutti paljon?

Kenties minä jonain päivänä vielä pääsen triathlonin lähtöviivalle!

Siitä puhe mistä puute

Oletteko huomanneet, että jos havaitsette jonkun puutteen elämässä (tai treenissä), niin se puskee esiin Ihan Joka Paikassa? Ihan sama mihin päin katsoo, niin sieltä puuttuva juttu pilkistää tai muistuttaa olemassaolostaan?

Kevään mittaan olen hyvin tehokkaasti alkanut tiedostaa puutteita treenissäni. 99% liikkumiseni on aerobista - juoksua, pyöräilyä ja hiihtoa. Lihashuollon ja liikkuvuuden tärkeyden olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtää, ja venyttelyt alkavat pikkuhiljaa mahtua mukaan. Välillä paremmin, välillä huomenna. Mutta missä ovat lihaskuntotreenit, ne loistavat poissaolollaan.

Pari päivää sitten Steffit bloggasi otsikolla Puuttuvan palan etsiminen, ja se herätti ajatuksia. Jälleen. Juoksemista auttaisi todella paljon, jos saisin aikaiseksi lihaskuntotreeniä keskivartalon lihaksille. Nyt ainoa ongelma onkin saada ne säännölliseksi osaksi liikkumista. En tiedä missä kiikastaa, ehkä laiskuudessa? Täytyy varmaan ottaa kehonhuoltokevään jatko-osaksi lihaskuntoloppuvuosi.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Melkein kesäinen pitkis

Ei saanut kauaa viime viikon lenkki olla elämäni pisin juoksulenkki. Tämänpäiväiselle lenkille tuli mittaa yhteensä 24 kilometriä, ja liikkeellä olin kolme tuntia. Kevään ensimmäinen lenkki ilman takkia, ja ensimmäiset leskenlehdetkin tuli bongattua! :) Osan matkaa haaveilin t-paidasta ja lyhyistä lahkeista, mutta ihan vielä ei taida olla niiden vuoro.

Mutta ihan vähän olisin kyllä voinut ajatella ennen lenkkiä. Tein vähän erilaisen reittivalinnan, ja suurin osa reitistä oli asfalttia, vaikka yleensä juoksen hiekkateillä. Lisäksi päätin lähteä uusilla kengilläni, koska ne ovat tuntuneet niin hyviltä. En tiedä johtuiko jommasta kummasta, tai molempien uusien asioiden yhdistelmästä, mutta 20 kilometrin jälkeen alkoi toinen pakara ilmoitella olemassaolostaan siihen sävyyn, että katsoin parhaaksi kävellä välillä. Viimeiset 4 kilometriä olikin sitten kävelyn ja juoksun yhdistelmää.

Viikon juoksukilometreiksi tuli yhteensä 41 kilometriä, eli saman verran kuin viime viikolla. Ensi viikolla aion pitää hieman kevyemmän juoksuviikon, ja seuraavalla viikolla onkin jo Helsinki city run! Jos ensi viikolla saisin tehtyä pyörälle keväthuollon, ja avattua pyöräilykauden. :)

torstai 18. huhtikuuta 2013

Kenkien sisäänajoa

Pari ensimmäistä lenkkiä on uusilla kengillä tehty!

Aivan ensimmäisenä tein huomion, että ne istuvat kuin sukka. Eli todella hyvin. Eivät hierrä mistään, vaan tuntuvat jalkaan tosi hyviltä. Nuo vanhat Asicsit hiersivät alkuaikoina joka lenkillä haavan kantapään yläosaan, ja taisinpa sitten hetken aikaa teippailla laastareita jalkoihin valmiiksi jo ennen lenkkiä. Ei mitään sellaista ongelmaa näillä.

Ensimmäisellä lenkillä (lyhyt 4 kilometrin pk) tuli vähän tuntemuksia vasemman jalan ulkosyrjään. En tiedä moittiko se mahdollisesti erilaista kenkää, erilaista jalan asentoa (kai asento kengässä on erilainen, kun ei ole pronaatiotukea?) vai mitä. Tuntemuksia, sanon siksi, että ei jalka varsinaisesti ollut kipeä, eikä siihen sattunut. Jalan ulkosyrjä vain ikäänkuin ilmoitti olemassaolostaan. Eikä jalka ole oirellut lenkin jälkeenkään.

Tänään juoksin vk-lenkin. Mietin pitkään juoksisinko tunnin pk:n, vai vähän vauhdikkaammin. Lopulta sää teki ratkaisun puolestani. Kaamea tuuli ja vesisade eivät houkutelleet höntsäilemään ja katselemaan maisemia. Niinpä päätin alku- ja loppuhölkkien välissä pinkaista 5 kilometriä reippaasti. The faster you run, the sooner you finish. Ensimmäinen kilometri olikin pelkkää tuskaa, kun juoksin vastatuuleen. Hitain kilometri olikin. Loput ekasta puolikkaasta olivat hieman helpompia, mutta vastatuulta riitti. Toisen puolikkaan juoksinkin sitten kotiinpäin, välillä olikin myötätuulta yli sallitun rajojen. ;) Loppuajaksi tuli 31.02, eli taisi olla reippain vitoseni ikinä! Toisille varmaan tuo on ihan peruspk-vauhtia, mutta minä tulen vielä hiljaa perässä. Tosin edistystä tapahtuu, pikkuhiljaa. Taisi ensimmäinen vitoseni koskaan mennä lähelle 40 minuuttia, vaikka juoksinkin minkä jaksoin. Nyt jäi vielä varaakin.

Tuon vitosen jälkeen muistin, että ai juu, jalassahan on uudet kengät! Ei mitään tuntemuksia, sopivat vallan mainiosti reippaaseen menoon nuo. Olen tainnut löytää oikein hyvän parin. :)

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Viiden kysymyksen haaste

Lyijypallo haastoi minut vastaamaan viiteen kysymykseen, ja haastamaan sitten 5 ihmistä vastaamaan viiteen keksimääni kysymykseen. Ja sen toki teen. :)

1. Mistä haaveilit lapsena ja onko se toteutunut? Minusta piti tulla ensimmäinen suomalainen nainen, joka voittaa kenttäratsastuksessa olympiakultaa. Lisäksi piirsin pohjapiirrustuksia noin 50 hevosen siittolaa varten, suunnitelmissa oli kasvattaa ainakin kymmentä eri hevosrotua. Niin... Onhan minulla toki tuo 15-vuotias hirnakka, joka entisenä ravurina inhoaa kaikkea mikä tapahtuu ratsastuskentän aitojen sisäpuolella, ja esteiden hyppäämisestäkään se ei pidä. Kaiken muun lisäksi se on ruuna.

2. Mitä ilman et voisi elää? Paha sanoa. Varmaan ilman kaikkia rakkaita asioita voi elää, mutta eri asia on, että haluaako. En siis tiedä mitä vastaisin.

3. Mikä on viimeisin hankintasi? Juoksukengät, joista bloggasinkin tässä jo aiemmin. Kohta pääsevät ensimmäiselle lenkille!

4. Oletko pahoittanut mielesi blogisi kommenteista? En, sillä en ole blogiini saanut yhtäkään ilkeämielistä kommenttia, vaan kaikki kommentointi on ollut ihanan positiivista. Kiitos siitä!

5. Mikä saa sinut hyvälle mielelle? Pienetkin asiat, kuten auringonpaiste, kevään ensimmäiset perhoset. Hymy toisen ihmisen kasvoilla. Hyvä ruoka. Hyvä musiikki. Hyvä lenkki.

Seuraavat 5 kysymystä lähtevät HannalleIivelleAamulleIda-Marille ja Jennille.

1. Oletko enemmän aamu- vai iltaihminen?
2. Mikä on suurin motivaationlähteesi?
3. Mitä aiot hankkia seuraavaksi?
4. Suosikkitreenisi?
5. Jos saisit mahdollisuuden kokeilla ihan mitä lajia vain, mitä haluaisit kokeilla?




maanantai 15. huhtikuuta 2013

Viikkokatsausta ja joogapohdintaa

Heiaheia antoi viime viikosta kivan tilaston. Liikuntaa kertyi yli 7 tuntia, joista valtaosa muodostui juoksusta - 4 kertaa ja 41 kilometriä. Epäilenpä, että taisi tulla ennätysmäärä kilometrejä minulle. :) Eilinen pitkä lenkki oli myös ennätyslenkkini, 22 kilometriä! Vauhti oli todella rauhallinen 7:37min/km. En edes olisi tohtinut lujempaa mennä, kun aluksi vähän viime viikkoa muistellen pelkäsin kuinka tulee käymään. Vaan hyvinhän se meni, aurinko paistoi ja meno oli leppoisaa. Sain myös juosta kivasti lenkkiä, että vain hetken matkaa piti mennä edestakaisin. Tympäännys iskikin siinä n. 18-19 kilometrin kohdalla, kun piti juosta edestakaisin ja piti päässä oikein laskea, että mihin asti pitää juosta ennen kuin voi kääntyä takaisin. Siitäkin tympäännyksestä selvittiin, ja taas kävi niin, että viimeinen kilometri oli se kaikista nopein. 6:54 meni siihen aikaa, kenties vain siitä ilosta, että tiesin matkan kohta loppuvan. :D

Viikossa näkyy myös kaksi lepopäivää, mutta niistä ainakaan perjantai ei muodostunut mitenkään leppoisaksi, tekemistä riitti koko päiväksi. Aamu alkoi kellon soidessa 5.45 ja viimeisen kerran työmaan ovi sulkeutui 23.30. Mutta sellaista se on, kun eläinten kanssa on tekemisissä. Koskaan ei tiedä millaiseksi päivät muodostuvat. Lauantai olikin sitten todellisempi vapaapäivä, jonka vietin nauttimalla kenkäostoksista ja raveista ystävien seurassa.


Jos ylläolevasta viime viikosta tekee jotain päätelmiä, niin voisi olettaa, että tänäänkin suuntaisin joogaamaan. Vaan enpä taida. Ajatus joogaan lähdöstä ei houkuta yhtään. Pikemminkin ärsyttää. Viime syksynä olin joogasta aivan innoissani ja se oli ihanaa. Epäilen, että syy on siinä, että syksyllä elämäni oli paljon stressaavampaa kuin nyt, ja jooga toi ihanan rauhoittumis- ja rentoutumishetken töiden keskelle. Nyt kun työt eivät ole niin stressaavia, ei joogan rentouttava vaikutus ole samanlainen. Lisäksi kaipaisin hieman enemmän tekemistä joogaan, välillä kun tuntuu ettei siellä edes tehdä mitään, pidetään vain välirentoutuksia välirentoutuksien perään. Taidan viettää iltani meditoiden itsekseni suksien kesäteloille laiton parissa. ;)

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Uudet juoksutossut

Suuntasin eilen Supersportin juoksupäivään, ja päädyin fysioterapeutin tekemään jalka-analyysiin. Yllätys oli suuri, kun hän suositteli minulle neutraaleja juoksukenkiä. Pari vuotta sitten ostaessani ensimmäiset juoksukenkäni kävin erään toisen urheiluliikkeen jalka-analyysissä ja silloin sain vahvat suositukset käyttää pronaatiotuettuja juoksukenkiä - ja niin olen tehnytkin. Nyt kuitenkin kertoessani, että olen tähän asti juossut Gel-Kayanoilla, sain vastaukseksi, että "ehdottomasti ei, ihan liian tuetut". Mielenkiintoista. Olisi ollut mukavaa saada vielä lisätietoja, mutta harmi vain, jono jalka-analyysiin takanani oli komean pitkä, eikä valitettavasti aikaa kyselemiselle ollut.

Päädyin sitten ostamaan neutraalit kengät, ja ovatkin makeimman väriset kengät mitä minulla on koskaan ollut!

Mukaani kotiin lähtivät Mizunon Wave rider 16-kengät. Sovitin useampaakin paria, ja loppusuoralla näiden kanssa olivat Asicsin  Gel-Nimbukset, mutta jokin näissä Mizunoissa tuntui paremmalta. Ne tuntuivat rullaavan paremmin, ja lisäksi jotenkin tuntui, että Asicsesissa oli jopa liikaa vaimennusta.

Nyt vain mietin, että mitä nyt teen näiden kenkieni kanssa? HCR varmaan ainakin pitää juosta vielä vanhoilla kengillä, mutta uskallanko lähteä maratonille näiden kanssa? Tänään pitkis sujuu vanhoilla kengillä, mutta enköhän ensi viikolla jo ota ensiaskeleet uusilla kaunokaisilla.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Juokse tyttö juokse

Onhan tässä nyt juostukin. Harvinaisesti kolme päivää peräkkäin! Yleensä yritän pitää aina välipäivän lenkkien välillä, silloin tällöin tulee juostua kahtena päivänä peräkkäin, mutta kolmea peräkkäistä juoksupäivää yritän vältellä. Vaan kuinkas tässä näin kävi?

Tiistaille ja keskiviikolle olin suunnitellutkin pk-lenkit. Ja ne juoksin. Ihan niin kuin pitikin. Hi-taas-ti. Sykkeitä vahtien. Heti kun alkoi syke nousta vauhdin myötä, niin hidastin. Tiistaina vajaa 50 minuuttia ja 6 kilometriä, eilen puolisen tuntia ja 4 kilometriä.

Tänään piti olla vapaapäivä, ja huomenna vk-lenkin vuoro. Mutta huomiselle ilmaantui niin paljon ohjelmaa, että totesin tänään etten välttämättä ehtisi lenkille, saatikka jaksaisi. Joten juoksin vk-lenkkini tänään. Ensin kilometrin verran alkulönköttelyä, ja sitten tarkoitus oli juosta 7 kilometriä maratonvauhtia, eli 7:06min/km. Onnistuin tavoitteessani ensimmäisen kahden kilometrin verran, sitten karkasi mopo käsistä ja loppumatkan vauhti olikin jotain 6:45min/km. Oli alamäkeä, hyvää biisiä mp3-soittimessa ja muuta mukavaa fiilisteltävää, joten annoin mennä. Loppuun otin vielä pienen spurtin ylämäkeen, tuntui hyvältä.

Huomiselle ja lauantaille on suunnitelmissa nyt siis vapaapäivät. Kenties jotain kävelylenkkiä ja venyttelyä. Sunnuntaille pitkä lenkki, saas nähdä kuinka pitkä.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

11 asian haaste

Sain haasteen Salt for Phoenix-blogista, kiitos!

OHJEET
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haastetun pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastetun pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Haastetun pitää kertoa, kenet hän on haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta

1. Olen perusluonteeltani pikkuisen (tai vähän enemmänkin) laiska ihminen.

2. Perheeseeni kuuluvat mies, hevonen ja koira.
3. Asun maalla, lähimpään kauppaan on matkaa yli 10 kilometriä.
4. En ole koskaan viihtynyt isoissa kaupungeissa muutamaa päivää pidempään.
5. Haaveilen hyppääväni benjihypyn uudestaan jonain päivänä.
6. Harrastan neulomista.
7. Olen hieman kärsimätön ihminen.
8. Haluaisin matkustaa Uuteen-Seelantiin.
9.  Liikuntavaatteiden ja -välineiden shoppailu on paljon kivempaa kuin muiden vaatteiden shoppailu.
10. Pidän valokuvaamisesta ja haluaisin olla siinä paaaljon parempi.
11. Näiden faktojen keksiminen on aina yhtä vaikeaa. ;)

Ja sitten saamani kysymykset. :)

1. Ketä julkisuuden hahmoa ihailet?   Tämä on vähän vaikea, kun ei minulla oikein mitään suoranaista idolia ole. Mutta yleensäkin ihailen ihmisiä, jotka julkisuudessa ovat omia itsejään, puhuvat asiaa, eivätkä hakemalla hae itselleen julkisuutta. Esimerkiksi urheilijoista monia ihailen. :)
2. Mikä on lempiliikkeesi salilla? Miksi? Jos et käy salilla, ehkä joku kotitreeniliike tai kouluajoilta tuttu liike? En käy salilla, mutta kotitreenissä tykkään touhuta kahvakuulan kanssa. Vatsalihasliikkeet ovat paljon kivempia kuulan kanssa kuin ilman.
3. Mistä ruumiinosastasi pidät eniten? Miksi? Silmistäni, ne ovat ilmeikkäät.
4. Mikä ruumiinosaa sinun on vaikeinta kehittää? Vatsaa, koska olen laiska ihminen. Viimeksi tänä aamuna katselin itseäni peilistä ja totesin, että pitäisi tehdä vatsalihasliikkeitä.
5. Kuvaatko itseäsi treenatessasi? Jos kyllä, kuvaatko itse vai kuvaako joku muu? En, sillä juostessa on aika hankalaa ottaa kuvia itsestään. Eikä minulla ole oikein ketään kuka kuvia ottaisi. Siinä syy blogini vähäkuvaisuuteen.
6. Kuuluuko palautusjuoma tai latari ruokavalioosi? Palautusjuomia juon kovempien treenien, kuten pitkän lenkin tai intervallitreenin jälkeen. Latari on tainnut olla kuvioissa mukana ainoastaan ennen Vuokattihiihtoa.
7. Lempiliikuntalajisi? Vain yksi. Tai suosituimmuusjärjestyksessä. Juoksu.
8. Käytkö hierojalla tai muissa kehoterapiossa? Silloin tällöin, useamminkin voisi käydä...
9. Oletko koskaan loukkaantunut pahasti urheillessa? En, ainakaan tähän mennessä. *koputtaa puuta*
10. Onko sinulla selkeät tavoitteet liikkumisellesi? Tällä hetkellä on, haluan päästä maratonilla maaliin. ;) Yleisesti liikuntatavoitteenani on nauttia liikunnan tuomasta hyvästä olosta, kehittää kuntoani ja toivottavasti vähän laihtuakin siinä sivussa.
11. Oletko koskaan laihduttanut Painonvartijoissa tai Fit Farmin, Body Campin tai muilla vastaavilla dieeteillä? En ole. Eivät sovi minulle sellaiset, koska tykkään syödä mitä haluan ja määritellä määrät ja kohtuudet itse.

Nyt olen hirveän laiska ihminen, enkä laita tätä eteenpäin, sillä olen tämän joskus ennenkin tehnyt ja jakanut. :)


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Vaihdetaan juoksukengät ristikkolehtiin

Aina ei voi hehkuttaa, kuinka askel oli kevyt kuin sudenkorento, ja 16 kilometriä taittui puolessa tunnissa ja vielä olisi voinut matkaa jatkaa vaikka toisen samanmoisen pätkän. Tänään kaikki tuntui menevän surkeasti. Tai ei edes mennyt, mutta sellainen fiilis jäi.

Heti aamulla herättyäni teki mieli painua takaisin sänkyyn ja nukkua huomiseen. Kuka oli vaihtanut viime päivien aurinkoiset aamut, valkoisena kimaltavat hanget (tai siis ne mitä niistä on jäljellä) ja sinisen taivaan harmauteen ja pilvisyyteen. Fiilis vain parani, kun ulkona käytyäni huomasin siellä puhaltavan kylmän, jäätävän tuulen. Siispä ei muuta kuin vaihtamaan lenkkireittiä. Olisin halunnut juosta vakipitkikseni, koska se on helppo muuntaa mutkia lisäämällä tai vähentämällä 12 kilometrin lenkistä 20 kilometriin (olenko jo maininnut, että se onkin sitten ainoa pitkä lenkki jonka voin tehdä, muuten täytyy juosta edestakaisin). Mutta koska se kulkee paljon aukeilla paikoilla, ei huvittanut lähteä sinne, vaan päätin juosta metsässä kulkevia pikkuteitä.

Juoksin yhteen suuntaan 6 kilometriä, käännyin takaisin ja parin kilometrin päästä koukkasin seuraavalle pikkutielle. Pahaksi onnekseni, tielle oli ajettu sepeliä. Ihanaa, jalkojen alla kivasti pyörivää sepeliä. Toivoin, että se loppuisi ja jatkuisi ihanana hiekkatienä niin kuin se on aina ennen ollut, mutta ei. Puolentoista kilometrin ärsytyksen jälkeen totesin, että ei se sepeli mihinkään lopu, ja päätin kääntyä kahden kilometrin kohdalla takaisin. Takaisin kääntyessä pitikin pitää pieni henkisen valmennuksen tuokio, jonka keskeisin sisältö oli suurinpiirtein näin kikkelis kokkelis, mitäs läksit. Kotia ei päästä jos ei juosta takas. Ne kaksi kilometriä kuluivat vähän nopeammin kuin menomatka, mutta kyllä kaikenlainen juoksufiilis oli lopussa, kun pääsin takaisin hyvälle tielle. Fiiliksen kruunasi energiajuoma, joka olisi toiseksi viimeisellä kilometrillä hieman halunnut tulla takaisin. Hoh hoi.

Ehkäpä ensi kerralla menee paremmin.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Aamun hiihtolenkki

Eilen vielä ajattelin, että jos tänään kokeilisin juosta aamulla. Aikaisemmat aamulenkkikokeilut ovat osoittaneet, että minä ja juokseminen aamuisin emme sovi yhteen - oli sitä ennen sitten syöty tai ei. Tänä aamuna mieli kuitenkin muuttui, ja aamulenkki tehtiin vähän erilaisella yhdistelmällä.


Hanget suorastaan kutsuivat aamulenkille, ja pikkupiskikin oli ajatuksesta riemuissaan. Niinpä tehtiin puolen tunnin hiihtolenkki hiihdellen peltoja ristiin ja rastiin. Pikkupiskin riemuksi löydettiin myös (vanhoja) jäniksenjälkiä ja muita Hyvin Jännittäviä asioita. :) Mutta kyllä kuulkaa oli kaunista, muutama aste pakkasta, kirkkaansininen taivas vailla pilvenhattaraakaan, ja lumi ja puut kimmelsivät valkoisina. Eikä ääntäkään missään, paitsi käpytikan nakutus, linnunlaulu ja suksien ääni hangella.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Kuka mitä häh?

Kun pari vuotta sitten huomasin olemani ihan liian lihava, halusin laihduttamisen tueksi kirjoittaa laihdutusblogia. Tarinaa laihtumiseksi, muistikirjana itselleni myöhempien vuosien varalle, ja lisäksi muiden bloggaajien tuoman vertaistuen takia. Halusin kuitenkin olla Ihan Anonyymi ja Tuntematon, joten loin itselleni uudet tunnukset, ja kirjoitin blogia nimeltä Too fat to fit nickillä Brego. Tutustuinkin aivan uskomattoman ihaniin bloggaajiin, ja oma elämänmuutosprojektikin osoittautui toimivaksi. Mutta kuitenkin, melko pian huomasin kirjoittavani yhä enemmän vain liikkumisesta ja lenkkeilystä, painonhallintajutut jäivät sivujuonteeksi. Niinpä laihdutusblogi alkoi pikkuhiljaa tuntua väärältä "otsikolta".

Lisäksi alussa tarkkaan huolehtimani Anonyymiys alkoi pikkuhiljaa kyllästyttää. Oli ärsyttävää hypellä kaksien tunnuksien välissä, ja toisaalta alkoi tuntua myös turhalta kirjoittaa anonyymiä blogia, kun iso lauma ihmisiä kuitenkin jo tiesi, kuka blogia kirjoittaa. Toisaalta halusin laittaa blogiin kuvia tekstin piristeeksi, mutta toisaalta taas - jokuhan voisi tunnistaa niistä.

Niinpä päätin nyt, että on tullut aika kirjoittaa näistä lenkkeilyistä ja liikkumisista, ja varmaan vähän siitä laihtumisestakin, ihan omalla naamalla. Tervetuloa mukaan!