keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

No time to hesitate

Juokse tyttö juokse. :) Juoksen. Kunnon lenkkejä, säännöllisesti. Olen iloinen. On ollut mahtavaa huomata, että jaksan ja pystyn. Vaikka vauhdit eivät ihan ole mitä viime vuonna, niin jaksan silti. Ihanaa. Toivottavasti tämä jatkuu pitkään ja hartaasti. :)

Tänään juoksin vajaan tunnin lenkin, reilu 7 kilometriä. Puoli tuntia reippaasti ja ennen ja jälkeen 10 minuuttia tosi hitaasti. Hieman aluksi pelotti miten jaksan, ja aloitinkin rauhassa, mutta hyvin jaksoin. Kotipihaan palatessa mieli oli taas taivaassa, kyllä tämä tästä. Tukholmaan ei ole enää kauaa aikaa, mutta tavoitteena on päästä maaliin ennen kuin potkivat reitiltä pois, toivottavasti onnistun siinä. Matkaseura ainakin on mahtavaa, siitä olen varma!

Painokin on hiljakseen laskusuhdanteessa. Viime kesänä paino nousi monta kiloa, kun liikkuminen oli vähäistä. Oikeastaan koko syksyn ja talven olen takunnut asian kanssa, mutta nyt tuntuu jotain tapahtuvan. En tiedä mikä on ollut se ratkaiseva tekijä, ehkä juuri juoksu. Se auttaa niin paljon, tuo elämään iloa ja energiaa. Kun aamulla muistaa edessä olevan juoksupäivän, hymyilyttää heti. :) Jotenkin se energia kanavoituu myös syömiseen, ja niissä tuntuu olevan paljon enemmän järkeä ja ajatusta mukana. Toivottavasti sama suunta jatkuu.

Yritän jatkossa olla ahkerampi kirjoittamaan, monet blogitekstit olen päässäni kirjoittanut ja sitten ihmetellyt, että enkö saanutkaan niitä blogiin asti. :D Lukenut olen ahkerasti muiden blogeja, ja yrittänyt kommentoidakin. :)

5 kommenttia:

  1. Ihana teksti, toi hymyn huulille :) Juokse sinä vaan <3

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hyvältä! Nauti juoksemista, se on parhautta mielellekin! <3

    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin! Sillä on kyllä ihmeellinen vaikutus, kai se sitten vain on se "mun juttu". :)

      Poista
  3. Voi, mä ihan punastuin! Tosi kiva lähteä Tukholmaan juuri sinun kanssasi. :)

    VastaaPoista