maanantai 5. toukokuuta 2014

Kesää kohti

On ihanaa lueskella muiden blogeista haaveita ja suunnitelmia ensi kesälle. Toisilla on koko kesä täynnä erilaisia tapahtumia ja kisoja, toisilla muutama tärkeä juttu ja toiset tähtäävät vain yhteen isoon unelmaan. Minun kesän kohokohtani on kuun vaihteessa. Kesän ainoa suunniteltu juttu. Tähän päädyin sekä vähän vahingossa, että ajatuksella.

Talvella ei tuntunut vastaan tulevan mitään kesän tapahtumaa, johon olisi Pakko päästä. Eikä oikein tuntunut hyvältä ajatukselta suunnitella ja ehkä jopa maksaa osallistumismaksuja, kun en ollut yhtään varma missä kunnossa kesällä olen. Nyt alkaa tuo maraton lähestyä, mutta en edelleenkään uskalla ajatella yhtään sitä pidemmälle. Ehkä sitten, kun olen päässyt maaliin (kun, ei jos) uskallan ajatella seuraavaa päivää pidemmälle.

Tiedän myös, että kesällä ei tule olemaan samalla tavalla aikaa treenata ja liikkua kuin edellisinä kesinä. Ei siis tunnu hyvältä idealta tehdä tarkkoja suunnitelmia, koska tiedän pettyväni ja harmittelevani kovasti, jos joudunkin suunnitelmani sitten perumaan. Taidan siis katsoa Tukholman jälkeen, miltä tuntuu ja mitä haluan kesällä tehdä (juosta, pyöräillä, jotain muuta?) ja menen ihan fiiliksen mukaan. Saa nähdä mitä eteen tulee. :) Jos juoksututtaa, niin ihan vähän haaveilen Tampere maratonin puolikkaasta. Kokonaisesta en uskalla ajatella yhtään mitään ennen kuin olen päässyt ensimmäisen maaliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti