maanantai 6. toukokuuta 2013

Katse kohti Tukholmaa

Jäin eilen illalla miettimään, että jäiköhän eilisestä postauksesta liiankin negatiivinen kuva. Kun kokonaisuudessaan olen tyytyväinen tulokseeni, ja vieläkin aivan käsittämättömän innoissani siitä, että jaksan ja pystyn juoksemaan puolimaratonin verran. :) Tänään on oikein kunnolla hymyilyttänyt, kun hipelöin mitaliani. Minä tein sen, taas!

Tänään tullessani töistä kotiin, postilaatikossa odotti kirjekuori, jonka päällä oli uuden hymyn huulille nostattanut teksti "STOCKHOLM MARATHON". Lähtölupa! Kirjekuoresta löytyi reittikartta ja infoa tapahtumasta. Tokikin olen nuo kaikki infot jo lukenut ehkä viiteen kertaan tapahtuman nettisivuilta, mutta kyllä vain tuli ihan erilainen odotus, kun sai jotain paperilla luettavaksi.

Lauantaina huomasin, että tasainen vauhdinpito oli hankalaa. Varalassa, kun kaikki lähtivät kerralla, oli helpompi löytää sopivan samanvauhtisia peesattavia, mutta HCR:lla tuli koko ajan ohitettavia eteen ja samaan tahtiin meni nopeampia ohi, ei siis oikein sopivaa seuraa ollut. Tukholmassa tämä ehkä on helpompaa, kun lähtöryhmiä on vain kaksi, ja itse lähden siinä viimeisessä. Luulisi ehkä siis, että voisi samantahtista seuraa löytyä?

Mietin kuitenkin, että jos lähtisin oman juoksun sijaan seuraamaan jänistä. Tapahtumassa jäniksiä on useille eri nopeuksille, hitaimmat jänikset 5.00, 5.15 ja 5.30 loppuajoille. En tiedä onko 5 tunnin loppuaika kuitenkin minulle liian vauhdikasta. 42 kilometriä on pitkä matka, ja 7:06min/km voi olla koko matkalle liikaa. 5.15 vaatisi 7:28min/km-vauhtia ja 5.30 7:49min/km. Ennemmin ehkä lähtisin jompaan kumpaan jälkimmäiseen, ja kiristäisin tahtia, jos vielä joskus 30 kilometrin paremmalla puolella jaksaisin. Haluan jaksaa maaliin asti, ja mieluusti kävellä omin jaloin vielä maaliviivan jälkeenkin. Kuinka te lukijat, kokeneemmat minun tilanteessani tekisitte?

8 kommenttia:

  1. Heei, mistä sen tietää, mistä lähtöryhmästä lähtee? Mä en ole oikein hiffannut! :)

    Mä lähtisin vähän hitaamman jäniksen matkaan, ja kiristäisin sitten tahtia mielummin! Mara on niin pitkä, että just eka puolikas täytyy tuntua melko kevyeltä, että jaksaa vielä loppuun asti!

    Huuui, jännää, se lähtölupa tuli, jaaaikkss!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun katsoo oman lähtönumeron, ja sitten sieltä nettisivuilta osanottajatiedotteesta lähtöryhmät. Muistaakseni numerot 1-10 000 lähtevät kello 12 ja loput 12.10. Siellä on myös jaoteltu numeroittain, että mitkä kuuluvat mihinkin lähtöryhmään. Minä olen oman numeroni perusteella viimeisessä ryhmässä F.

      Oletko menossa Tukholmaan lentäen vai laivalla? Olisiko kiva koittaa tavata jossain ennen starttia?

      Poista
    2. Okei! Mä olen E-ryhmässä, lähtö klo 12.10! Jännää!! :)

      Juu, meen ja tuun lentäen! Meen torstaina aamusta jo, ja takas sunnuntaina! Olis kiva nähä! Mulla on ainakin aikaa! Milloin ja miten sä meet? :)

      Poista
    3. Sullahan on siellä oikein runsaasti aikaa! :D Mä tulen Kaleva travelsin maratonristeilyllä (viking line). Ajattelin, että kun kuitenkan jännitän maratonia sitten niin paljon, että tuollainen on helppo kun ei tarvitse itse ajatella kaikkea valmiiksi. :D

      Poista
  2. Millanen reitti Tukholman maratonilla on? Pystyykö reittikartoista päättelemään onko asfaltilla vai hiekalla pääosin? Oon niin hengessä mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asfalttia varmaan ainakin suurimmaksi osaksi, en tiedä onko toisen kierroksen lisälenkillä hiekkapohjaa vai asfalttia, kun reitti menee puistossa. :)

      Poista
  3. Hui, jännittävää! :)

    Koskaanhan en ole maratonia juossut, mutta minä lähtisin hitaamman jäniksen perään ja sitten kiristäisin jos on varaa. Mukavampi kiristää lopussa kuin kohdata kuuluisa seinä kymmenen kilometriä ennen maalia. Ensimmäinen maraton menee varmaan joka tapauksessa vähän opettelun piikkiin, joten sitä ei kannattane pilata ainakaan liian kovalla alkuvauhdilla. Jos paukkuja parempaa aikaan jäi, niin seuraavalla kerralla tietää varmemmin, miten vauhti kannattaa jakaa.

    Tsemppiä viimeistelyharjoituksiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mä taidan tehdä, ei nyt tarvitse tehdä mitään maailmanennätyksiä. :) Kun vain voimia jäisi maaliin asti, niin uskaltaisi ehkä sitten joskus lähteä toisenkin kerran yrittämään! Kiitos tsempistä :)

      Poista