sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Viikon kilometrit

Juoksin tällä viikolla 11 kilometriä. Se on 11 kilometriä enemmän kuin muutama viikko sitten. Vaikka on ty-y-y-y-lsää juosta niin hiljaa ja niin vähän, niin olen samaan aikaan aivan uskomattoman iloinen. Jalka on parantunut hyvin, eikä vähään aikaan ole tarvinnut edes ajatella, että mitä jalka sanoo tai miltä siitä tuntuu huomenna. Juoksukertojakin kertyi tälle viikolle 5. Neljä lenkkiä + juoksukoulu. Luulen, että jatkossa lasken juoksukoulun yhdeksi lenkiksi, niin lenkkipäivien määrä pysyy neljässä.

Aina välillä hissunkissun juokseminen on ollut vaikeaa, ja sykkeetkin ovat olleet korkealla. Tänään kuitenkin maltoin taas ajatella, että juoksen h i t a a s t i, ja sykkeetkin pysyivät kohtuullisen alhaisina. Kunnes lenkin lopussa innostuin tekemään erilaisia tekniikkaharjoitteita ja sain sykkeet taas nousemaan.

Innostuin myös tekemään askelkyykkyjä kotiin kävellessä, se oli hämmentävän hauskaa. Pitää varmaan jatkossakin kyykätä lenkkipoluilla eikä olohuoneessa. Suosittelen kokeilemaan.

3 kommenttia:

  1. Loistavaa, että jalka on parantunut. Nyt vaan nautit taittuvista kilometreistä ja kyllä taas pääset niille nopeammillekin lenkeille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä oikein iloinen ja kiitollinen jalan paranemisesta, on juokseminen vain niin ihanaa!

      Poista
  2. Juokseminen on aina ihanaa, oli meno hidasta tai nopeaa ja matka minkä pituinen tahansa! <3

    Nyt terveyttä koko kropalle, että juoksemisesi saavat jatkua. Aurinkoa syksyysi!

    VastaaPoista